maanantai 13. elokuuta 2012

Wilhelmiinat


Blogin kommenteissa kaipailtiin ohjetta gluteenittomille wilhelmiina-pikkuleiville. Näitä keksejä on ollut tarkoitus kokeillakin, sen verran monissa blogeissa ovat vilahdelleet, että täytyy olla hyviä.  Maku oli hyvä ja taikina helppoa käsitellä. Ohjeen nappasin netistä ja muunsin gluteenittomaksi, sama ohje näyttäisi olevan monilla eri sivuilla. Hieman vähensin myös sokeria alkuperäisestä määrästä, mutta olivat silti sopivan makeita. Tein itse taikinasta 3 tankoa ja kypsän tangon leveys oli noin 7 senttiä.

Ohje:
200 g voita/margariinia
1½ dl sokeria
2 rkl siirappia (käytin tummaa)
1 keltuainen
1 rkl vanilliinisokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa voi, siirappi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuainen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin jähmettymään (itsellä taikina oli jääkaapissa noin tunnin). Jaa taikina 3-5 osaan (riippuen siitä miten leveitä pikkuleipiä haluat) ja leivo osat pyöreiksi tangoiksi jauhotetulla pöydällä. Jätä pellille reilusti tilaa tankojen väliin, sillä tangot leiviävät uunissa. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (eli kunnes pikkuleipätangot ovat kauniin vaaleanruskeita). Leikkaa tangot heti lämpiminä vinoneliöiksi ja anna jäähtyä.

9 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista ohjeista! Syntymäpäivien ja muidenkin kestien lähestyessä hakeudun aina tänne valikoimaan tämän kertaiset leivottavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukava kuulla, että vakiolukijoita löytyy :)

      Poista
  2. Kiiitoss ohjeesta! Piti olla myös munattomia ni jätin keltuaisen pois ja lisäsin jauhoja about puoli desiä. Aivan täydellisiä! ♡

    VastaaPoista
  3. Jauhojen määrä olisi hyvä ilmoittaa grammoina, nuo gluteenittomat jauhot on niin hankalia desillä mitata, mitta ei mahdu kapeaan laatikkoon ja jos kaataa niin menee ympäri mittaa osa jauhoista. Grammoina olisi helppo kaataa leivontakulhoon (joka olisi taaratun vaa´an päällä). Hyvä resepti, kiitoksia.

    VastaaPoista
  4. Tein tänään näitä keksejä.Niistä tuli mahtavan hyviä ja rapeita.Parempia kuin vehnäjauhoilla tehtynä.Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  5. Olen leiponut näitä pikkuleipiä erilaisilla ohjeilla. Tämä on paras ohje. Näöltään ovat kauniita ja maistuvat hyviltä.

    VastaaPoista
  6. Ritu 26.7.2021

    Kiitos hyvästä ohjeesta. Pikkuleivät olivat oikein hyviä ja rapeita. Minulla vain levisivät hieman enemmän vaikka tein ohjeen mukaan. Taikina oli hyvä leipoa eikä tarttunut pöytään kiinni, niin ajattelin et jauhoja on sopivasti. Olen aloittelija gluteenittomassa leivonnassa niin aina onnistu.

    VastaaPoista
  7. Kuinka monta keksiä tuosta määrästä tuli?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...