Mimmiltä löysin ohjeen tähän ihanaan marjapiirakkaan. Mimmi oli tehnyt tätä mustikoilla, mutta laitoin itse päälle mustaherukoita. Mukavasti kävi herukkakin yhteen vaniljan kanssa ja vanilja pehmensi herukan makua. Tällä ohjeella tulee pellillinen piirakkaa (oma pelti oli reilut 50cm leveä). Pohjaan käytin itse vähemmän sokeria kuin alkuperäisessä ohjeessa (muutin sokerimäärän tuohon alle), mutta hieman (ehkä noin ½ dl) riputtelin sokeria ennen paistoa piirakan päälle pehmentämään herukoiden kirpeyttä.
Vaniljainen marjapiirakka:
pohja
4 munaa
2 dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna ( = noin 150 g)
4 munaa
2 dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna ( = noin 150 g)
3/4 dl maitoa
6 dl Semperin hienoa jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta
päälle
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl maitoa
5-6 dl marjoja, esim. mustaherukoita tai mustikoita
6 dl Semperin hienoa jauhoseosta
3 tl leivinjauhetta
päälle
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl maitoa
5-6 dl marjoja, esim. mustaherukoita tai mustikoita
(n. 1 rkl perunajauhoa marjojen joukkoon)
Valmista ensimmäisenä vaniljakastike sekoittamalla maito ja vaniljakastikeainekset yhteen. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin 10 min.Vatkaa sinä aikana munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinaan vuorotellen yhdistetyt kuivat aineet, maito ja sula margariini/voi. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä vaniljakastike tasaisesti taikinan päälle pienissä erissä esim. lusikalla levittäen. Lisää lopuksi marjat täytteen päälle ja riputtele halutessasi vielä hieman sokeria pinnalle.
Paista 200 asteessa 30 – 40 min

Miten sopis omena? Ajattelin kokeilla tänään tai huomenna :)
VastaaPoistaVarmasti tosi hyvin. Makean vaniljakastikkeen kanssa voi käyttää vaikka vähän kirpeämpiäkin omenalajikkeita.
Poista