lauantai 11. elokuuta 2012

Tiramisu



Gluteeniton tiramisu onnistuu käyttämällä gluteenittomia Savoiardi-keksejä tai vaihtoehtoisesti keksien sijasta gluteenitonta kääretorttupohjaa. Kasasin tiramisun itse irtopohjavuokaan, mutta ensi kerralla teen aivan tavalliseen vuokaan tai suoraan jälkiruokakulhoihin.

Ohje:
1 pkt Schärin Savoiardi-keksejä
3 kananmunaa
1 dl sokeria
250 g (1prk) Mascarponea
n. 1,5 - 2 dl vahvaa kylmää kahvia
(sokeria tai vaniljasokeria kahvin joukkoon)
pinnalle kaakaota (ja suklaata)

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset erilleen. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, sekoita joukkoon mascarpone. (Puhdista vispilät tässä välissä). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kevyesti nostellen keltuaisseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä liikaa sekoittamista, ettei vaahto lässähdä.

Aseta vuoan pohjalle puolet kekseistä ja kostuta kahvilla. Levitä puolet vaahdosta keksien päälle ja lado vaahdon päälle toinen kerros keksejä ja kostuta keksit (itse kostutin dippamalla ensin kahviin ja laittamalla vasta sitten vaahdon päälle). Levitä loppu vaahto keksien päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. Koristele jähmettyneen tiramisun pinta kaakaolla ja mahdollisesti suklaalla.

Gluteenittomia Savoiardi-keksejä myydään tällaisessa pakkauksessa ja näitä olen löytänyt ainakin Citymarketista ja K-supermarketista.



3 kommenttia:

  1. Löysin blogisi kun etsin gluteenittomia reseptejä synttärileivontoja varten :) tiramisu taitaa lähteä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiramisu on kyllä aivan ihana jälkiruoka. Joskus olen ravintoloissa nähnyt sellaistakin versiota, jossa on ollut suklaakastiketta (tosin tavallista keksiä, niin ei ole voinut maistaa) ja sellaista ajattelin joskus kokeilla kotonakin.

      Poista
  2. Tänään aion tätä reseptiä kokeilla, mutta en raaskinut noita keksejä ostaa, kun maksoi citymarketissa 6e/pkt.. leivoin sitten itse keksit eilen, saa nähä miten käy :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...