Helppoa, nopeaa ja takuulla maistuvaa gluteenitonta leipää. Rieskat kannattaa muistaa pistellä haarukalla ennen paistamista toisin kuin allekirjoittanut... Muistin tämän vaiheen vasta siinä vaiheessa kun vilkaisin uuniin ja näin pellillisen pallon muotoisia rieskoja :D Mutta pikainen pistely ja rieskat palasivat oikeaan muotoonsa. Perunahiutaleena käytin Mielihyvä-perunahiutaleita, koska niissä on merkintä gluteenittomuudesta. Nämä leivät ovat parhaimmillaan tuoreena ja ovat erinomainen lisäke esimerkiksi keitoille.
Ohje:
2½ dl vettä
1 dl perunahiutaleita
1 kananmuna
½ tl suolaa
n. 1 rkl voita
½ dl Jytte Tumma -jauhoseosta
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon perunahiutaleet. Lisää kuumaan muusiin voinokare ja anna voin sulaa muusin joukkoon. Anna muusin jäähtyä hetki ja sekoita sen jälkeen joukkoon kananmuna sekä jauhot ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi ja nostele pellille taikinanokareita. Painele taikinanokareet pyöreiksi rieskoiksi jauhoja apuna käyttäen. Pistele rieskat haarukalla ja paista 300 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes rieskat ovat kauniin värisiä.
Perunahiutaleet ja veden voi korvata myös noin 2½ dl:llä itsetehtyä perunamuusia.
Aivan ihania! Näistä taitaa tulla vakkareita jatkossa meille, puoliso oli ihan hulluna näihin ja itestäki tuntui että vois syyä kaikki kerrala.
VastaaPoistaNämä on kyllä helppoja ja muusin jämät saa hyödynnettyä herkullisella tavalla.
Poistaihania ohjeita, ihana blogi!!!! kiitos kaikista ideoista :-)
VastaaPoista:) Kiitos.
Poistamitenkä pitkää säilyy hyvänä
VastaaPoistaPäivän, pari säilyy huoneenlämmössä. Pakastettuna pidempään, mutta perunasta johtuen kannattaa sulattaa maltilla mikäli pakastaa, ettei rakenne kärsi.
PoistaTein miehelle mummon pekonin makuisesta muussista näitä. Piti kovasti. Kiitos hyvistä ohjeistasi, on ollut kovassa käytössä :)
VastaaPoistaMukava kuulla, että ohjeille on käyttöä :)
PoistaHarvoin muut himoitsee sen gluteenittoman eväitä. Näitä himoitsee 😀
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä tämä ohje.. haluaisin tehdä vieraille gluteenitonta rieskaa, ja muita löytyy kaapista mutta voisiko tuota jyttejauhoa korvata millään?
VastaaPoista