Näissä
pikkupizzoissa on päällä simppeliä tomaattikastiketta, kinkkusuikaleita
ja juustoraastetta. Kätevä suolainen tarjottava kahvipöytään tai
illanistujaisiin, näitä kun on helpompi syödä käsin kuin isommasta
pizzasta leikattuja paloja. Ohjeen taikinamäärällä tulee noin 8-10
pikkupizzaa pohjan paksuudesta riippuen.
Gluteeniton pizzataikina:
2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
½ palaa hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä
Liuota
hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita joukkoon psyllium. Anna
psylliumin turvota muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon jauhot, suola
ja ruokaöljy. Älä kohota taikinaa tässä vaiheessa, vaan taputtele tai
kaulitse siitä jauhoja apuna käyttäen pellille pyöreitä, noin 10 cm
halkaisijaltaan olevia pizzapohjia. Anna kohota noin 15 minuuttia, lisää
päällä täyte ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Tomaattikastikkeeseen
kuullotin ensin pari murskattua valkosipulin kynttä, joiden joukkoon
lisäsin purkillisen tomaattimurskaa. Maustoin basilikalla, oreganolla,
mustapippurilla ja paprikajauheella. Hauduttelin kastiketta sen aikaa,
että liiat nesteet haihtuivat ja kastike paksuuntui hieman.
Hei! Mitähän meinaa 1/2 palaa hivaa? Ei kai puolikasta 50 gramman hiivapaketista?
VastaaPoistaNimenomaan puolikasta siitä 50g paketista. Eli taikinaan tulee 25g hiivaa. Näissä pikkupizzoissa on pullamaisen kuohkea pohja, joka saadaan aikaan pullataikinaa vastaavalla hiivan määrällä.
VastaaPoistaOK! Kiitos!
VastaaPoistaHei; kiitos ohjeesta tuli oikein hyviä!!!
VastaaPoistaHei! Gluteeniton leivonta on mulle aivan uusi juttu, onnistuuko gluteenittomat hiivataikinat ilman tuota psylliumia?
VastaaPoistaKyllä ne onnistuvat myös ilman sitä, mutta psyllium tuo gluteenittomaan taikinaan hieman sitä sitkoa, joka niistä puuttuu. Pizzataikinassa sen poisjäänti ei vaikuta lopputulokseen niin paljoa kuin vaikka pullassa. Jos psylliumia ei käytä, kannattaa taikina vaivata koneella mahdollisimman kuohkeaksi. Jos tahdot rapsakkapohjaista pizzaa, kannattaa tehdä tuolla toisella ohjeella jonka olen tänne lisännyt, näihin tulee sellainen pehmeä, vähän pannupizzamainen pohja.
PoistaOk, kiitos neuvoista. Pitää uskaltaa lähteä kokeilemaan myös hiivataikinoita :)
PoistaRohkeasti vaan :) Psylliumia kannattaa hankkia varsinkin jos meinaa niitä hiivataikinoita tehdä useamminkin kuin yhden kerran. Pussillinen tai purkillinen säilyy kyllä ja sillä saa hyvin kuohkeutta taikinoihin.
PoistaMie nyt kehun vain kaikkia näitä ohjeita mutta kaipa se on sallittua :D Kiitos tästäkin, onnistu tosi hyvin, kuten kaikkien muittenki ohjeitten kanssa joita kokeilin. Ensimmäistä kertaa leivoin gluteenittomasti suolasia, leipää ja tätä pitsaa ja kaikki onnistu tosi hyvin.
VastaaPoista:) Ihan hyvä vaan, että tulee ohjeita kokeilleiden kommentteja alle, tietää muutkin lukijat, että ohje on muidenkin tekemänä todettu toimivaksi.
PoistaToimiiko tässä ohjeessa tuo kuivahiiva?? ��
VastaaPoista