tiistai 9. joulukuuta 2014

Omena-kanelijuustokakku



Tässä miedon omenaisessa kakussa maistuu mausteena kaneli. Laitoin tällä kertaa kiilteeseen jouluisasti vaaleaa glögiä, mutta myös omenamehu käy tähän erinomaisesti ja tuo sitä omenan makua mukavasti esiin myös kiilteessä. Koristereunan tekeminen vaatii minulta vielä vähän harjoittelua, enkä siksi vielä siihen sen tarkemmin ohjeita ala jakelemaan. Itse katsoin siihen neuvot Kinuskikissan sivuilta. Glutanon Landtaler-keksit muuttuivat vähän aikaa sitten Schärin pakettiin. Nämä keksit olivat yllätyksekseni myös kananmunattomia, joten niitä on hyvä hyödyntää, mikäli tarvitsee tehdä kananmunaton juustokakku.

50 g voita

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl omenasosetta
1 dl sokeria
1½  tl kanelia
7 liivatelehteä + ½ dl vettä

2 dl vaaleaa glögiä tai omenamehua
3 liivatelehteä

Murskaa keksit kaulimen avulla muovipussissa. Sulata voi ja sekoita keksimurska voisulan joukkoon. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita kylmään. Laita 7 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, omenasose ja kaneli. Purista kylmä vesi liivatteista ja kuumenna ½ dl vettä. Liuota liivatteet veteen, anna seoksen jäähtyä hetki ja lisää se täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan ja laita hyytymään jääkaappiin ainakin 3 tunniksi. Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja kuumenna ½ dl glögistä tai omenamehusta kuumaksi. Purista kylmä vesi liivatelehdistä ja liuota ne kuumaan mehuun tai glögiin. Kaada seos ohuena nauhana lopun nesteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada kiille hyytyneen kakun pinnalle varovasti lusikan pesän kautta niin, ettei neste pääse irrottamaan mukaansa täytettä. Laita kakku hyytymään kylmään noin tunniksi ja koristele haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...