sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Lahja-mummon piparkakut





Sain lukijaltani Elinalta toiveen kokeilla, miten hänen Lahja-mummonsa vanha piparkakkuresepti onnistuisi gluteenittomana. Resepti on todella vanha, sillä hänen mummonsa on saanut sen aikoinaan tädiltään ja se on myös melko erilainen verrattuna moniin muihin piparkakkuresepteihin. Ohje onnistui mainiosti myös gluteenittomana, jauhomäärää jouduin vain lisäämään hieman ja muutin yhden grammoima olevan sokerimäärän desimittaiseksi hieman alaspäin pyöristäen. Ohje voi kuulostaa monivaiheiselta, mutta taikinaa valmistuu kuitenkin helposti, kulho tai pari likaantuu vain enemmän kuin normaalisti. Appelsiini antaa näihin todella kivan aromin ja piparit olivat rakenteeltaan mukavan rapeita. Elinalta sain vielä vinkin, että nämä paranevat, kun niitä säilyttää peltirasiassa, mutta epäilen, ettei näistä riitä kovin pitkään säilyttää, ellei purkkia piilota jonnekin. Alla olevan ohjeen mukaisesta taikina-annoksesta tulee noin 100 pientä piparia tai noin 50-60 isompaa.



Ohje: 
1 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 rkl raastettua appelsiininkuorta (=1 appelsiinin kuori)
200 g voita
2 dl sokeria
1 kananmunaa
1 dl hapanta kuohukermaa
2 tl ruokasoodaa
600 g Semperin hienoa jauhoseosta (eli 1 pkt + 1½ dl lisää toisesta)

Gluteenitonta jauhoa pöydälle kaulintaa varten

Kiehauta siirappi ja lisää joukkoon mausteet (kaneli, neilikka, inkivääri ja appelsiininkuori), kiehauta uudelleen. Nosta siirappiseos sivuun jäähtymään. Vatkaa pehmeä voi ja 1 dl sokeria vaahdoksi sähkövatkaimella ja jätä sen jälkeen sivuun odottamaan. (Pese vispilät tässä välissä). Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna ja 1 dl sokeria myös vaahdoksi. Sekoita sooda kerman joukkoon. Tämän jälkeen ainekset aletaan yhdistellä siirappiseoksen joukkoon. Lisää jäähtyneeseen siirappiseokseen ensin voi-sokerivaahto, sekoita kunnolla (vaikkapa lusikalla). Lisää joukkoon tämän jälkeen kerma-soodaseos kunnolla sekoittaen. Seuraavana lisätään muna-sokerivaahto hyvin varovaisesti sekoittaen ja viimeisenä jauhot muutamassa erässä. Jätä taikina kylmään maustumaan vähintään 12 tunniksi. Kun taikina on saanut levätä kylmässä tarpeeksi kauan, ota siitä pala kerrallaan, pehmitä käsissä ja kaulitse jauhoja apuna käyttäen pöydällä ohueksi levyksi ja ota taikinasta muotilla piparkakkuja. Paista 200 asteessa noin 6-8 minuuttia.

Tällaisessa muodossa sain ohjeen Elinalta, ylläoleva annos on puolikas tästä ohjeesta.

6 kommenttia:

  1. Menee kokeiluun, mutta mitä on hapankerma? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hapankerma on kermaa, joka on mennyt päiväykseltään vanhaksi ja muuttunut hieman happamaksi. Tuossa alkuperäisen ohjeen kuvassa on kerrottu, miten tuoreen kerman saa halutessaan happanemaan. Näissä voi käyttää myös ihan tuorettakin kermaa, ei vaikuta lopputulokseen paljoa.

      Poista
    2. No enpäs tiirannutkaan tuota kuvaa tarpeeksi tarkkaan! :) Taida silti kokeilla tuoreella kermalla jos näitä teen, myös viimeisin postaus tattaripipareista vaikutti kokeilemisen arvoiselta! :)

      Poista
  2. Kiitos erinomaisesta ohjeesta! Oivallisen makuinen ja melko helposti leivottava taikina. Julkaisin tämän omassa blogissani (Suden suussa), lähteen kertoen tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että ohje on ollut mieluinen. Tykkäsin näistä itsekin ja kiitokset voinee osoittaa ohjeen lähettäneelle lukijalle :) Pitääkin käydä kurkistelemassa blogiasi.

      Poista
  3. Selvästi Paraisten piparkakkujen gluteeniton versio. Paras ohje.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...