Tämän reseptin kehittäminen on pitkään ollut ns. työlistalla. Vuohelan Herkku lähetti alkukesästä testattavaksi pakkaamiaan Farina-tuotemerkin jauhoja, joten päädyin kokeilemaan lusikkaleipien tekemistä heidän tuotteitaan hyödyntäen. Lopputulos miellyttää ainakin itseäni, sillä pikkuleivät onnistuivat ilman kananmunaa ja ovat rakenteeltaan juuri sellaisia rapeita, kuin mitä lusikkaleipien tulee ollakin. Koska näissä on käytetty vain täysjyväriisijauhoa ja tapiokatärkkelystä, nämä soveltuvat myös peruna- ja maissiallergikoille (kunhan tarkistaa mitä tärkkelystä vaniljasokerin pohjana on käytetty).
Lusikkaleipiin käytettyjä Farinan tuotteita |
Sokerointi tuotti alkuun päänvaivaa, sillä kun lusikkaleivän kuoret jäähdytti jääkaappikylmiksi, sokeri ei tarttunutkaan niiden pintaan. Päädyin jäähdyttämään lusikkaleivät huoneenlämmössä, jonka jälkeen käytin niitä muutaman minuutin ajan jääkaapissa ja täytin ja sokeroin. Mikäli kuoret tahtoo tehdä kylmään valmiiksi ja täyttää ja sokeroida vasta myöhemmin, kannattaa niiden antaa lämmetä huoneenlämpöisiksi ennen sokerointia tai siivilöidä pinnalle tomusokeria. Sokeria voi myös lämmittää mikrossa hetken aikaa, jolloin se tarttuu pikkuleipien pintaan paremmin tai käyttää ennen täyttämistä kuoria ihan muutaman sekunnin ajan (max 10s) mikrossa, jolloin pinta pehmenee sen verran, että sokeri tarttuu siihen hyvin. Alla olevasta ohjeesta tulee 30-40 täytettyä lusikkaleipää hieman käytettävän lusikan koosta riippuen.
Ohje (n. 30-40 kpl):
200 g voita
1½ dl sokeria
2 tl psylliumia
½ tl ksantaania
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 dl vadelma- tai omenamarmeladia täytteeksi
Sulata voi kattilassa ja anna sen kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sen sävy muuttuu punertavaksi (noin 10-15 minuuttia). Tarkkaile voin sävyn muuttumista, ettei se pääse kärähtämään. Kun voi on muuttunut punertavaksi, nosta kattila levyltä sivuun ja anna voin jäähtyä. Mittaa jauhot voin jäähtymisen aikana valmiiksi ja sekoita niiden joukkoon psyllium, ksantaani, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kaada sokeri kunnolla jäähtyneen voisulan joukkoon ja sekoita (sokeri lisätään nimenomaan jäähtyneen voisulan joukkoon, sillä näin saadaan enemmän sitä rapeutta pikkuleipiin). Lisää joukkoon pienissä erissä myös jauhoseos kokoajan lusikalla sekoittaen. Jos loppu jauhoseos ei meinaa sekoittua taikinaan lusikalla, vaivaa taikina lopuksi sekaisin puhtain käsin. Laita valmis taikina kylmään puoleksi tunniksi (ei mielellään pitemmäksi aikaa, ettei taikina kovetu liikaa).
Vaikka taikina näyttää jääkaapissa olon jälkeen rakeiselle, se muuttuu kyllä leivottavaksi kun sitä pehmittää hetken kädessä. |
Kun taikina on kovettunut, ota siitä aina nokare kerrallaan ja vaivaa kädessä pehmeämmäksi. Painele taikina lusikkaan, pyyhkäise ylimääräinen taikina lusikan reunoilta pois ja vedä pikkuleipä lusikkapesästä varovasti painamalla lusikkaa kevyesti sormia vasten.
Vaihekuvaa lusikkaleivän tekemisestä. |
Paista valmiiksi muotoillut kuoret 175 asteessa noin 10 minuutin ajan (paista aina yksi koepikkuleipä, jotta näet omalle uunillesi sopivan paistoajan). Anna kuorien jäähtyä ensin huoneenlämmössä (siirtämättä niitä pois pelliltä) ja käytä sitten tarvittaessa hetki jääkaapissa, jotta rakenne jähmettyy paremmin (nostele kuoret pellilta pois ohutta lastaa tai vaikkapa veitseä apuna käyttäen). Täytä pikkuleivät ja pyöräytä sokerissa tai siivilöi päälle tomusokeria.
Kypsiä kuoria odottamassa täyttöä ja sokerointia. |
Mikäli pikkuleipiä tarvitsee varastoida, kannattaa kuoret pakastaa ilman täyttämistä. Näin ne säilyvät hyvinä pidempään. Pakasteesta kuoria on helppo sulattaa ja täyttää tarpeen mukaan.
Ihana ohje! Kiitos! Tätä kokeilen kesän juhliin... <3
VastaaPoistaKiitos :) Testasin kuorien pakastamisenkin ja hyvin onnistui. Kuoret voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ennen juhlia ja pakastaa täyttämättöminä. Ennen juhlia sitten vain sulatus huoneenlämpöisiksi, täyttö ja sokerointi (jonka jälkeen säilytys jääkaapissa).
PoistaMulla jäi aika rakeiseksi, maku oli kyllä hyvä, mutten oikein välittänyt rakenteesta.
VastaaPoistaLusikkaleipien rakenne on yleensä sellainen rapea ja taikinassa sulamattomana olevan sokerin pitäisi saada aikaan se rapeus. Rakeisiksi näiden ei kuitenkaan pitäisi jäädä.
Poistamikä avuksi, kun minulla suli koepikkuleipä uunissa ihan täysin? Se siis levisi kokonaan. Kun otin taikinan jääkaapista, niin taikina tuntui jotenkin vetelältä kun painelin lusikkaan ja se ei meinannut lusikasta irrota millään.
VastaaPoistaVoiko käyttää Pirkan gluteenitonta jauhoseosta et onnistuu ?
VastaaPoista