maanantai 24. joulukuuta 2012

Gluteeniton hedelmäkakku

Hedelmäkakkua ei ole aiemmin tullut tehtyä. Usein olen törmännyt sellaisiin vähän kuivahkoihin hedelmäkakkuihin, mutta omastani halusin pehmeän ja maukkaan, joten sovelsin toisen kakun ohjeesta hedelmäkakun. Tätä teen kyllä toistekin, tuli todella hyvänmakuinen kakku ja makua oli sopivasti.
Ohje:
125 g voita
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 kananmunaa 
2 dl sokeria
250 g (1prk) kermaviiliä
1 rasia kakkutäytehedelmiä
(kirsikoita/rusinoita mikäli tahtoo)
voita ja gluteenitonta korppujauhoa vuoan jauhottamiseen.

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja sooda. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kermaviili ja rasva. Sekoita kuivat aineet ja hedelmät taikinan joukkoon. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti, kokeile kakun kypsyys tikulla.
Hedelmät voi lisätä kakkuun myös kerroksittain, jolloin ne eivät painu niin herkästi vuoan pohjalle. Eli ensin hieman taikinaa vuokaan, sitten hedelmiä, taas taikinaa ja hedelmiä... viimeiseksi kerrokseksi taikinaa.  

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tummat sämpylät





Ohje:
5 dl vettä
½ palaa hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
2½ dl Semperin karkeaa jauhoseosta
2½ dl Schär Brot mix -jauhoseosta  

Liuota hiiva lämpimään veteen. Sekoita joukkoon psyllium ja anna turvota noin viisi minuuttia. Lisää joukkoon suola ja ruokaöljy. Vaivaa taikinaan jauhot vähän kerrassaan. Parhaan lopputuloksen saa vaivaamalla taikinan kunnolla yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Älä kohota taikinaa tässä vaiheessa, vaan leivo siitä heti pellille sämpylöitä. Kohota hierottuja sämpylöitä 30 minuuttia ja paista 225 asteessa noin 20-30 minuuttia.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Karjalanpiirakoita raakapakasteeksi

Kelmutettu piirakkapellillinen menossa pakastimeen


Kotonakin voi tehdä leivonnaisia raakapakasteiksi, joita on helppo ja nopea hyödyntää myöhemmin. Erityisesti karjalanpiirakat ovat helppoja pakastettavia. Pari pellillistä tuli viikonloppuna pakastettuna ja homma sujuu käytännössä niin, että pellille laitetut piirakat peitetään kelmulla tai muovilla ja pelti laitetaan pakastimeen. Jos omaan pakastimeen ei pelti mahdu, kannattaa hyödyntää leikkuulautaa tai kapeita tarjoilulautasia. Parin tunnin päästä voikin sitten nostella jäätyneet piirakat muovipussiin. Sitten vain nostaa halutessaan piirakoita pellille sulamaan ja paistaa (itse pistän uuniin vielä jäisinä, sulavat siinä samalla kun uuni lämpeää).

Ja pakkohan piirakoita on aina paistaakin heti leipoessa...

Karjalanpiirakoiden resepti löytyy blogistani täältä: Karjalanpiirakat


Pullaa erilaisella taikinalla


Carsu mainosti tätä pullaohjetta erinomaiseksi ja pitihän sitä kokeilla lopulta kun sai vain aikaiseksi. Täytyy sanoa, että todella hyviä pullia tästä taikinasta tuli, mutta ainoana ongelmana on, että taikina oli sen verran pehmoista, että kaulitsemaan sitä ei pystynyt. Pikkupullia ja voisilmäpullia tulen kyllä varmasti tekemään uudestaankin tällä ohjeella, ne  onnistuivat mainiosti. Aivan niin kauniita en onnistunut pullista saamaan kuin Carsu oli tehnyt, sillä nämä päättivät omapäisesti repeillä paiston aikana. Mutta maku ratkaisee :) Alla olevasta ohjeesta tuli 10 keskikokoista pullaa, tein puolet pikkupullia ja puolet voisilmäpullia.

Ohje:
2½ dl kylmää maitoa
25g hiivaa
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kaardemummaa
1 mm suolaa 
50g pehmeää voita
n. ½ dl maitorahkaa
4-4½ dl (240-270g) Semperin hienoa jauhoseosta

Liuota hiiva maitoon ja lisää joukkoon psyllium, anna psylliumin turvota 5-10 minuuttia. Lisää sokeri, leivinjauhe, kaardemumma, suola, voi, maitorahka ja suurin osa jauhoista. Sekoita voimakkaasti, mieluiten yleiskoneella. Lisää loput jauhoista ja työstä taikinaa vielä hetki. Taikinasta tulee paksun sokerikakkutaikinan oloista, eikä sitä voi vaivata käsin. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pullia leivinpaperoidulle pellille tai laita taikina pursotuspussiin ja pursota taikinasta pullia.
Kun pullat on leivottu, anna niiden nousta kevyellä keittiöliinalla peitettynä lämpimässä vedottomassa paikassa tunnin verran. Voitele pullat kananmunalla ennen paistoa ja paista 225-250 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita. (Carsun ohjeessa oli 250 astetta, mutta itse paistoin pullat 225 asteessa kun en katsonut paisto-ohjetta riittävän tarkasti).


lauantai 27. lokakuuta 2012

Pappilan parempi maustekakku


Ohje tähän on otettu kirjasta Herkuttelu sallittu. Sen verran kuitenkin muokkasin ohjetta, että laitoin sokeria vähemmän (puolet ohjeen määrästä) ja tämä oli omaan makuuni aivan riittävästi. Mausteita käytin myös monipuolisemmin, lisäsin taikinaan ripauksen inkivääriä ja neilikkaa. Alla ohje kuitenkin alkuperäisessä muodossaan.

Ohje:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl kermaa
1½ dl voisulaa
1 tl kanelia
½ tl kaardemummaa
1 tl ruokasoodaa
4 dl Semperin hienoa jauhoseosta
voita ja gluteenittomia korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, kerma ja voisula. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun  vuokaan (1,75 - 2 litraa) ja paista 175 asteessa 50 minuuttia - tunti. Kokeile kypsyys tikulla.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Jyväisä paahtoleipä


Kuten jo leivän nimi kertoo, tämä on parasta paahdettuna.

Ohje:
5 dl vettä
1/2 pala hiivaa (/ 1 pss kuivahiivaa)
1 rkl psylliumia
2 tl sokeria
1½ tl suolaa
½ dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä
½ dl ruokaöljyä

Liuota hiiva lämpimään veteen ja lisää joukkoon sokeri ja psylliumi. Anna psylliumin turvota hetken aikaa. Mikäli käytät kuivahiivaa, sekoita se joukkoon vasta jauhojen mukana. Lisää taikinan joukkoon siemenet ja suola. Vaivaa taikinan joukkoon yleiskoneella huolellisesti noin 2/3 osaa jauhoista. Lisää taikinaan öljy ja loput jauhot hyvin vaivaten. Jatka vaivaamista vielä muuutama minuutti jauhojen lisäämisen jälkeen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja anna kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia. Paista 200 asteessa noin tunti.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Raparperi-vaniljapiirakka


Vielä siirtoja vanhan blogin puolelta. Alkukesästä raparperiaikaan tuli tehtyä vaniljaista raparperipiirakkaa. Tämä on tehty samalla ohjeella kuin tänne aiemmin lisäämäni mustaherukoita ja vaniljaa sisältävä piirakka, mutta marjat vaihtuivat kauden mukaisesti raparperiin. Alla vielä ohje. Huom, ohje sopiva ison (n. 60cm leveän) uunin pellille ja kannattaa käyttää vielä sitä korkea reunaista peltiä.

pohja
4 munaa
2 dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna ( = noin 150 g)
3/4 dl maitoa
3 tl leivinjauhetta

päälle
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl maitoa
n. 3 dl paloiteltua raparperia


Valmista ensimmäisenä vaniljakastike sekoittamalla maito ja vaniljakastikeainekset yhteen. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin 10 min.Vatkaa sinä aikana munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinaan vuorotellen yhdistetyt kuivat aineet, maito ja sula margariini/voi. Sekoita taikina tasaiseksi.  Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä vaniljakastike tasaisesti taikinan päälle  pienissä erissä esim. lusikalla levittäen. Lisää lopuksi raparperinpalat täytteen päälle ja riputtele halutessasi vielä hieman sokeria pinnalle.
Paista 200 asteessa  30 – 40 min

perjantai 21. syyskuuta 2012

Perunapiirakat


Paras mahdollinen tapa käyttää ylimääräiset perunamuusit on tehdä piirakoita. Näissä piirakoissa on sama tattarikuori kuin tekemissäni riisipiirakoissakin, mutta lisäilen ohjeen vielä tähän alle. Muusin määrää en osaa kovin tarkkaan sanoa, teen aina aika käsituntumalla, mutta yhteen piirakkaan menee aina noin ½ desiä muusia (riippuen toki siitä miten paljon täytettä piirakkaan tahtoo ja minkä kokoisia piirakoita tekee). Alla olevasta taikinaohjeesta tulee 15 normaalikokoista/isohkoa piirakkaa. Jos kuoritaikinaa jää yli, kannattaa paistaa siitä "kakkaroita", eli taputtelee tai kaulitsee ylimääräiset taikinapalat vain pellille ohuiksi lastuiksi, pistelee haarukalla ja paistaa ruskeiksi. Halutessaan kakkarat voi vielä voidella voisulalla paistamisen jälkeen. Tulee rapeita herkkupaloja :)

Ohje:

2 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
2 tl psylliumia
3 dl tattarijauhoa

Täytteeksi jäähtynyttä perunamuusia
Sulatettua voita piirakoiden voiteluun

Sekoita veteen suola ja psyllium, anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon tattarijauhoja pienissä erissä koko ajan sekoittaen (alussa käsivispilällä on hyvä hajottaa jauhopaakut).Viimeisen jauhodesin voi vaivata taikinaan pöydällä.

Pyöritä taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja jaa tanko 15-20 samankokoiseen palaan. Laita taikinapalat kannen alle, jotta ne eivät kuivu. Kaulitse yksi taikinapala kerrallaan piirakankuoreksi, täytä ja rypytä. Paista piirakat 250 asteessa noin 15-20 minuuttia ja voitele piirakat heti uunista ottamisen jälkeen voisulalla.


Alla vielä vähän vaihekuvia:


Taikinatanko jaettuna samankokoisiin palasiin. Kuvassa näkyy myös piirakkapulikka, jolla piirakankuoret "oikeaoppisesti" kaulataan.

Taikinanokare pyöritetään käsissä palloksi ja painetaan tattarijauhoihin (itse käytän taikinapalan jauhoissa molemmin puolin, jotta taikina ei tartu pulikkaan tai pöytään)

Perunapiirakat teen yleensä pyöreiksi, kuvassa täytetetty, mutta vielä rypyttämätön piirakka.


Pyöreän piirakan rypyttäminen alkaa nostamalla kuorta täytteen päälle yhdestä kohtaa, sen jälkeen rypytän itse aina oikealla kädellä ja vasemmalla kädellä ohjaan kuorta nousemaan tasaisesti täytteen päälle.


Tässä vielä soikean piirakan rypyttämisen "alkuasetelma". Soikean piirakan rypytän molempia käsiä käyttäen ja aluksi nostan kuoren täytteen päälle molemmilta reunoilta. Rypytän itse aina alhaalta ylöspäin, mutta tyylejä on monia.


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Omena-vaniljapullat


Syksyn omenasatoa voi hyödyntää vaikkapa tällaisiin pullapiirakoihin. Täytteenä näissä on itse tehtyä omenahilloa ja Sallisen vaniljakreemijauheesta valmistettua vaniljakreemiä. 

Gluteeniton pullataikina:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia.

Tee taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja jaa se kymmeneen osaan. Hiero jokainen pala varovasti kiinteäksi pöytää vasten. Mikäli taikinanpala tarttuu pöytään, sen saa hieromisen lopuksi helposti irti veistä apuna käyttämällä.

Anna pullien kohota pellin päällä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.

Paina kohonneisiin pulliin juomalasin pohjalla kolo (paina lasinpohjaa ensin jauhoihin tai ripottele hieman jauhoja pullan pinnalle ennen kuin painat juomalasin pullaan) ja pursota vaniljatäytettä kolon reunoille ringiksi. Laita omenahillo ringin keskelle. Pullat todennäköisesti repeävät hieman kun niitä painaa lasilla, mutta pahimpia rosoja voi tasoitella kevyesti kostutetuin käsin. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele reunoille raesokeria. Pullia ei kohoteta enää tässä vaiheessa, vaan ne paistetaan heti täyttämisen jälkeen 225 asteessa noin 20 minuutin ajan, tai kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin.

Jos käytät kaupan hilloa, muista tarkistaa että hillo on paistonkestävää!

Hapankermakakku


Tämän aivan ihanan kakun ohje on Mimmin keittiöstä. Leivonnaisen nimeä ei kannata säikähtää, tämä on oikeastaan maustekakkua, eikä hapankerman makua erota. Kakku onnistuu erinomaisesti myös tuoreesta kermasta (eli ei vanhaksi menneestä) ja kuvan kakkuun käytinkin tuoretta kermaa. Ennen tarjoilua kakku sai pintaansa tomusokeria ettei näyttänyt noin kaljulle.

Aivan ihana kakku vaikkapa jouluksi ja vieläpä hieman tavanomaista kevyempi kuivakakku, tähän kun ei tule muuta rasvaa kuin kerma.

Ohje:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl kermaa (hapanta tai tuoretta)
½ tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
yht. 2 tl kaardemummaa, kanelia ja inkivääriä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon kerma ja keskenään sekoitetut kuivat aineet esimerkiksi lusikalla tai lastalla sekoittaen (älä vatkaa). Kaada taikina voideltuun ja (gluteenittomilla) korppujauhoilla jauhotettuun  2 litran vetoiseen vuokaan ja paista 150-170 asteessa noin yksi tunti. Kokeile kakun kypsyys tikulla.



Voipullat




Punaista ja makeaa -blogista löysin ohjeen voipullille ja sovelsin ohjeen gluteenittomaksi. Hyviä pullia tuli, suosittelen. Nämä olisivat erinomaisia myös laskiaispulliksi täytettynä. Ovat hieman monimutkaisempia tehdä kuin ns. peruspulla, mutta todella herkullisen makuisia ja mukavaa vaihtelua pullavalikoimaan.

Pullataikina:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

Voipullan kuori:
1/3 edellisen ohjeen mukaan tehtyä pullataikinaa
150 g pehmeää voita
1 dl Semperin hienoa jauhoseosta
ripaus soodaa
½ tl kaardemummaa

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot.

Ota 1/3 taikinasta eroon ja vaivaa sen joukkoon pehmeä voi, jauho, sooda ja kaardemumma.

Leivo pullataikinasta pyöreitä pikkupullia  (älä kohota taikinaa ennen leipomista). Kaulitse kuoritaikina jauhotetulla pöydällä ja jaa taikinapyörällä yhtä moneen osaan kuin pikkupullia on. Pyöräytä kuori jokaisen pikkupullan ympärille tiivisti, taputa pinta sileäksi ja jätä saumakohta pullan alapuolelle. Kohota pullia 30 minuuttia ja voitele kananmunalla (anna pinnan kuivahtaa hetki, jotta se repeilee uunissa). Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Alla vielä kuva, jossa näkyy pullataikinasta tehty pulla ja kuoritaikinan pala. Kuoren reunat nostetaan tuohon pullan päälle ja pulla käännetään oikeinpäin niin, että saumat jäävät pullan alle.



Hillosilmät


Helppotekoisia gluteenittomia pikkuleipiä. Täytteeksi laitoin paistonkestävää vadelmamarmeladia. Psyllium ja ksantaani eivät ole välttämättömiä, mutta ne tekevät pikkuleivistä kestävämpiä.

Hillosilmät (n. 30 kpl):
250 g voita/margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
½ tl psylliumia
½ tl ksantaania
Täytteeksi paistonkestävää hilloa tai marmeladia

Vatkaa rasva ja sokeri, lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Tee taikinasta pieniä palloja leivinpaperoidulle pellille ja painele pallot hieman litteiksi (Taikinan voi tarvittaessa antaa levätä jääkaapissa). Tee jokaiseen pikkuleipään kolo ja laita sinne hilloa/marmeladia. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Hillopiirakka




Tässä jälleen yksi hyvä ja helppo ohje gluteenittomalle piirakalle. Tämä pohja toimii hyvin tällaiselle hillosta makunsa saavalle piirakalle, sillä hillo ei painu liian pohjalle, vaan jää pinnallekin kauniisti näkyviin. Pohja ei ole rakenteeltaan murentuva, vaan pysyy hyvin kasassa.
Sähkövatkainta ei tarvita, ainekset voi sekoittaa vaikka lusikalla.

Ohje:
150 g sulaa voita
1 dl sokeria
½ dl kermaa
3 kananmunaa
4 dl Semperin hienoa jauhoseosta (fin mix)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Paiston kestävää hilloa
(jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria)

Sekoita sula voi, sokerit ja kerma. Lisää joukkoon kananmunat hyvin sekoittaen ja sekoita viimeisenä taikinaan jauhot sekä leivinjauhe. Levitä taikina vuoan pohjalle (käytin n. 20cmx30cm kokoista vuokaa) ja levitä hillo pursotinpussia apuna käyttäen taikinan pinnalle raidoiksi niin että syntyy ruutukuviointi. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. Siivilöi halutessasi jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria.

lauantai 25. elokuuta 2012

Sämpylät Mix Well -jauhosta


Testasin Mix Well -tuotesarjan Täysjyväleipämixiä tekemällä siitä sämpylöitä. Jauho sisältää paljon siemeniä ja sämpylöistä tulikin siksi rakenteeltaan melko tiiviitä, mutta maku oli erinomainen. Ensi kerralla voisi kokeilla laittaa joukkoon jotain "perusjauhoa", jolloin sämpylöissä olevien siementen määrä vähenisi ja rakenteesta voisi tulla kuohkeampi. Jauhopussin takana on ohje myös vuokaleivälle, mutta ohjeen mukaan tehty vuokaleipä olisi vienyt sen verran pidemmän ajan, että päädyin nyt ensimmäisellä testauskerralla tekemään nopeampia sämpylöitä. Ainakin näin ensikokeilun pohjalta voisi todeta, että hyvän oloisia jauhoja, pelkästään tätä jauhoa käyttämällä tuli oikeasti hyvänmakuista leipää.

Ohje:

2½ dl lämmintä vettä
12,5 g hiivaa
1½ tl psylliumia
½ tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
5 dl Mix Well Fullkorns bröd -jauhoseosta

Liuota hiiva lämpimään veteen ja lisää joukkoon psyllium. Anna psylliumin turvota muutaman minuutin ajan ja sekoita joukkoon suoka ja ruokaöljy. Lisää jauhot taikinaan hyvin sekoittaen ja vaivaa taikinaa vielä yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla muutaman minuutin ajan. Taikinasta tulee löysähköä. Nostele taikinasta nokareita leivinpaperoidulle pellille ja muotoile taikinanokareet sämpylöiksi joko kostutetuin käsin tai jauhoa apuna käyttäen. Anna kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

perjantai 17. elokuuta 2012

Mix Well -jauhoja


Postissa odotti tänään mukava paketti, kun testattavaksi saamani Mix well -merkkiset jauhot saapuivat perille. Kuvassa vasemman puoleinen jauho on täysjyväleipämix ja oikeanpuoleinen vaaleaa gluteenitonta perusjauhoa. Molemmat pussit ovat kilon painoisia ja kumpikin jauhoseos sisältää vehnätärkkelystä. Mix welll -jauhoseokset ovat vasta tuleet myyntiin Suomessa ja niitä voi tilata tältä nettisivulta: http://www.ruoka-allergia.com/ . 

Aiemmin olen kyseisestä tuotesarjasta kokeillut muffinssijauhoa. Kirjoittelen näistä jauhoista lisää kunhan olen kokeillut niitä. Tuoteperheeseen kuuluu myös muita jauhoja, lisätietoja valmistajan nettisivuilla.

maanantai 13. elokuuta 2012

Banaanimuffinssit


Alkuperäinen ohje on DagenMuffin-sivustolta, mutta muokkasin ohjetta melko paljon. Nämä on melko kevyitä, mutta maukkaita muffinsseja ja ohje on paitsi gluteeniton, myös maidoton. Oli tarkoitus tehdä näihin suklainen kuorrutus, mutta pursotinpussin kanssa tapahtui pieni tapaturma ja kuorruttamisen sijaan tyydyin siivoamaan keittiötä... (voisi sanoa ettei mennyt ihan niinkuin Strömsössä).

Ohje (12 kpl):
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ banaania murskattuna (pieniä)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1½ rkl kaakaojauhetta
½ dl ruokaöljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon murskattu banaani ja ruokaöljy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele seos taikinan joukkoon. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Wilhelmiinat


Blogin kommenteissa kaipailtiin ohjetta gluteenittomille wilhelmiina-pikkuleiville. Näitä keksejä on ollut tarkoitus kokeillakin, sen verran monissa blogeissa ovat vilahdelleet, että täytyy olla hyviä.  Maku oli hyvä ja taikina helppoa käsitellä. Ohjeen nappasin netistä ja muunsin gluteenittomaksi, sama ohje näyttäisi olevan monilla eri sivuilla. Hieman vähensin myös sokeria alkuperäisestä määrästä, mutta olivat silti sopivan makeita. Tein itse taikinasta 3 tankoa ja kypsän tangon leveys oli noin 7 senttiä.

Ohje:
200 g voita/margariinia
1½ dl sokeria
2 rkl siirappia (käytin tummaa)
1 keltuainen
1 rkl vanilliinisokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa voi, siirappi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuainen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin jähmettymään (itsellä taikina oli jääkaapissa noin tunnin). Jaa taikina 3-5 osaan (riippuen siitä miten leveitä pikkuleipiä haluat) ja leivo osat pyöreiksi tangoiksi jauhotetulla pöydällä. Jätä pellille reilusti tilaa tankojen väliin, sillä tangot leiviävät uunissa. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (eli kunnes pikkuleipätangot ovat kauniin vaaleanruskeita). Leikkaa tangot heti lämpiminä vinoneliöiksi ja anna jäähtyä.

Sitruunarahka-muffinssit


Ohje on suoraan sitruunarahkapurkista, mutta vehnäjauhot vaihdoin gluteenittomiin. Herkullisia muffinsseja ja ohje toimi erinomaisesti myös gluteenittomana. Kuorrutetta en tehnyt kun menivät pakasteeseen, mutta ohjeen mukaan kuorrute olisi ollut tomusokeri-sitruunamehu seosta.

Ohje (12kpl):
100 g voita/margariinia
1½ dl sokeria
1 kananmuna
200 g (1prk) sitruunarahkaa
3 dl Semperin hienoa jauhoseosta /Sunnuntain vaaleaa
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita taikinaan rahka ja jauhot joihin on lisätty leivinjauhe. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Ruustinnankakku


Tämän herkullisen kakun ohje on alunperin Ent-tu:n, mutta olen nähnyt tätä muissakin blogeissa. Tein itse kakusta gluteenittoman version, kuten Mamakin. Pehmoista, miedon makuista kakkua, jota teen varmasti toistekin. Vanha kakkuvuoka on kakun ulkonäön perusteella tullut tiensä päähän, sen verran moni kakku on keskeltä tarttunut siihen jo kiinni...

Oma ohjeeni on otettu Maman blogista:

3 munaa
3½ dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
2 dl vispikermaa
1 ½ rkl appelsiinimarmeladia
2 dl sulatettua voita
Voitele vuoka ja jauhota se gluteenittomilla korppujauhoilla.

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sulata voi ja sekoita siihen kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet ja marmeladi, sekä viimeiseksi voi-kermaseos. Kaada isoon vuokaan.  Paista 175 asteessa noin tunnin ajan. Kokeile kakun kypsyys tikulla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...