Yhdestä annoksesta taikinaa tulee 3 patonkia.
Yrttivoipatonkiin kannattaa voin määrä pitää melko pienenä, 50g riittää hyvin
kolmeen patonkiin, sillä suurempi määrä voita vain kastelee patongin märän
rasvaiseksi ja voi valuu paiston aikana suuremmalla todennäköisyydellä ulos.
Jos haluaa oikein rapean kuoren, kannattaa paistaa patonkeja tuo pidempi aika
tai mikäli uunista löytyy kiertoilma-toiminto, sitä voi käyttää päällä
viimeisten muutaman paistominuutin ajan.
Taikina:
5 dl lämmintä vettä
25 g hiivaa
1 rkl psylliumia
2 tl sokeria
1½ tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
½ tl ksantaania
Liuota hiiva veteen, lisää psyllium ja sokeri. Anna
psylliumin turvota noin 5 minuuttia. Lisää seokseen suola, öljy ja perunakuitu.
Lisää jauhot (joihin on sekoitettu ksantaani) muutamassa erässä koko ajan
sekoittaen. Vaivaa taikinaa lopuksi yleiskoneella tai sähkövatkaimen
taikinakoukuilla voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Älä kohota taikinaa, vaan
leivo siitä heti patonkeja. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile
jokaisesta taikinapalasta tiivis pötkö patonkipellille. Vedä terävällä
veitsellä halutessasi pintaan koristeviillot. Anna valmiiden patonkien kohota
patonkipellillä noin 20-30 minuuttia (itselläni riitti tuo 20, mutta
tarvittaessa voi kohottaa kauemminkin). Paista 225 asteessa 20-25
minuuttia.
Valkosipulipatongit:
Lisää taikinaan ennen jauhojen lisäystä 2-3 murskattua
valkosipulin kynttä. Valmistus muuten kuten yllä olevassa ohjeessa.
Yrttivoipatongit:
50 g voita
n. 1 dl tuoreita yrttejä (esim. basilika, oregano)
hienonnettuna
(ripaus suolaa)
Jaa taikina 3 osaan ja kaulitse taikina pala kerrallaan
jauhotetulla alustalla kutakuinkin suorakaiteen muotoiseksi palaksi. Vedä
kylmästä voista juustohöylällä siivuja ja levitä siivut pienelle kaistaleelle
taikinaa (kts. kuva). Ripottele voisiivujen päälle murskattuja yrttejä sekä
hieman jauhoa (Semper hienoa, pieni jauohomäärä ehkäisee voin valumista ulos
patongista). Rullaa patonki tiiviiksi rullaksi ja kiinnitä erityisesti
huomiota, että päät menevät umpeen (painele sormin niitä kiinni). Laita
patongit saumapuoli alaspäin patonkipellille, tee koristeviillot. Kohota 20-30
min ja paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia. Paiston aikana uunin pohjalle
kannattaa varmuuden vuoksi laittaa leivinpaperoitu uunipelti, jonka päälle
mahdollisesti patongin sisältä karkaava voisula valuu.
voi namia mutta kun ei saa sitä Ksantaania juu..
VastaaPoistaMarjo
Voi tehdä ilman ksantaaniakin jos sitä ei löydy tai saa. Rakenne on ihan hyvä pelkällä psylliumillakin, mutta ksantaani antaisi siihen sen viimeisen silauksen.
PoistaOlen tehnyt tällä ohjeellasi kahdesti patonkeja lyhyen ajan sisällä. Koostumus ja maku erinomaisia. Toisella kertaa lisäsin 2tl valkosipulijauhetta, mutta valkosipulin maku jäi aika vaatimattomaksi. Täytyy kokeilla tuoretta valkosipulia seuraavalla kerralla.
VastaaPoistaOnnistuisiko myös esim. Pirkka gluteenittomalla jauhoseoksella?
Mukava kuulla, että olet tykännyt ohjeesta. Valkosipulijauhetta kannattaa varmaan tähän taikinakokoon hujauttaa reilummin ja tuoreista murskatuista kynsistä taitaa makua irrota hieman paremmin kuin jauheesta. Pirkan jauhoseoksella en ole patonkeja leiponut, mutta uskoisin, että onnistuu myös sillä.
PoistaNiin ihanan näköisiä! Meillä on tuo peruna allergisoiva. Pitääpä miettiä muuta jauho- ja kuitusysteemiä. Vai olisko ehdottaa?
VastaaPoistaTästä Schärin jauhosta onnistuisi varmasti... http://www.schaer.com/fi/gluteenittomia-tuotteita/jauhot/brot-mix-mix-b Valitettavasti sitä ei tällä hetkellä ole saatavana Suomesta, mutta olen itse tilannut saksalaisesta Querfood-verkkokaupasta, joka toimittaa todella edullisesti tuotteita myös Suomeen. Noissa Schärin jauhoissa taitaa kaikki olla perunattomia, joten kannattaa tutustua jos tulevat myyntiin Suomessa (Mix Pâtisserieta ja Brot-mix Dunkelia saa joistakin K-ryhmän kaupoista, tuota vaaleaa leipäjauhoa ei mistään).
PoistaMinulla jäi sisus hiukan raakaksi, vaikka paistoin reilusti yli ohjeessa annetun ajan ja 2225 asteessa. Missäköhän vika?
VastaaPoistaSiis 225 😁
PoistaMulla meinasi mennä hermot patongin muotoilu vaiheessa kun oli liian löysää... nyt odotetaan valmista...
VastaaPoista