Tässä
leivässä oli ulkonäkö ja maku kohdillaan, rakenteeltaan aivan kuin tavallista
leipää. Jauhoina käytin Schärin Brot-mix Dunkel -jauhoseosta, joka toimii
todella hyvin tällaisissa vähän tummemmissa ja kuitupitoisissa leivissä.
Jauhoseoksessa on jo hieman suolaa mukana, joten suolaa ei paljoa tarvitse
taikinaan lisätä. Tätä kannattaa kokeilla, maistuu varmasti hyvälle.
Ohje:
5
dl lämmintä vettä
25
g hiivaa (tai 1 pss kuivahiivaa)
1
tl psylliumia
1/3
tl suolaa
1
rkl tummaa siirappia
2
rkl pellavansiemenrouhetta
½
dl tattarileseitä
Liuota
hiiva lämpimään veteen. Sekoita joukkoon psyllium ja anna sen turvota noin 3
minuuttia. Lisää joukkoon suola, siirappi, pellavansiemenrouhe sekä
tattarileseet. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa yleiskoneella tai sähkövatkaimen
taikinakoukuilla voimakkaasti noin 5 minuutin ajan. Älä kohota taikinaa tässä
vaiheessa, vaan leivo siitä heti jauhotetulla alustalla limppu. Leikkaa
halutessasi leivän pintaan koristeviillot ennen kohottamista. Kohota lämpimässä
paikassa 30 minuutin ajan ja paista 225 asteessa noin 40 minuuttia. Leivän
kypsyyden voi kokeilla kopauttamalla leivän pohjaa: kypsä leipä kumahtaa onton
kuuloisesti. Jäähdytä leipä leivinliinan alla.
Mahtavaa, kun löysin ohjeesi. Meinaan kokeilla maalaisleipää seuraavalla kerralla kun leivon. Kivaa, jos löytyy tavallisen leivän makuista purtavaa. Ja näyttäähän täällä olevan tosi laaja valikoima kaikenlaista. Pitääpä laittaa sivut suosikeihin. :)
VastaaPoistaTervetuloa seuraamaa myös Facebookin (sekä twitterin ja Instagramin) puolella blogia :) Linkitän varsinkin tuonne Fb:n puolelle kaikki uudet reseptit ja nostan myös vanhempia, mutta ajankohtaisia reseptejä. Tämä maalaisleipä on todella hyvää ja muhkeaa leipää, kannattaa tosiaan kokeilla.
PoistaHuikee resepti.. Ite jouduin vähän muokkaamaan, kun ei ollut kaikkia aineita... Mutta runko oli hyvä jauhoina käytin pirkan tummaa ja vaaleita jauhoja, leseiden tilalle alkukauraa... Miehelle ei taida jäädä ees maistiaisia 😋 kiitos <3
VastaaPoistaHuikee resepti.. Ite jouduin vähän muokkaamaan, kun ei ollut kaikkia aineita... Mutta runko oli hyvä jauhoina käytin pirkan tummaa ja vaaleita jauhoja, leseiden tilalle alkukauraa... Miehelle ei taida jäädä ees maistiaisia 😋 kiitos <3
VastaaPoista