torstai 2. lokakuuta 2014

Porkkanakakku Farinan jauhoseoksesta


Testasin Farina -tuoteperheen piirakkapohjaseosta porkkanakakkuun. Kyseisessä jauhoseoksessa on sokeri ja nostatusaineet mukana, joten tähän ei tarvinnut lisätä kuin kananmunia ja rasvaa sekä makua antavia aineita. Pohja kohosi todella hyvin ja oli rakenteeltaan pehmeä ja kuohkea. Kuorrutteessa käytin tällä kertaa appelsiinituorejuustoa maustamattoman sijasta ja sen antoi oman makuvivahteensa kakulle. Mikäli tähän käyttää maustamatonta tuorejuustoa, kannattaa kuorrutetta maistaa ennen levittämistä ja tarvittaessa lisätä hieman tomusokeria (appelsiinituorejuusto on hieman makeampaa kuin maustamaton). Tähän kakkuun kannattaa käyttää juuri raastettua porkkanaa (juuri raastettu on hyvän kosteaa ja tuo taikinaankin kosteutta).

Pohja:
1 rkl kanelia
150 g sulatettua voita tai margariinia
3 kananmunaa
2 dl porkkanaraastetta

Sekoita kaneli jauhoseoksen joukkoon. Lisää sulatettu rasva ja kananmunat. Vatkaa taikinaa voimakkaasti sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja pyöräytä taikinaa vielä hetki sähkövatkaimella, että raaste sekoittuu kunnolla taikinaan. Kaada taikina leivinpaperoituun tai huolella rasvattuun vuokaan (käytin 30cm x 22cm kokoista vuokaa, taikinaa tuli noin 2-3cm paksuinen kerros). Paista 200 asteessa 25 minuuttia. Kumoa kypsä pohja ja anna sen jäähtyä peitettynä. 

Täyte:
100 g voita
1 dl tomusokeria
200 g tuorejuustoa (maustamaton tai appelsiini)

Koristeeksi mantelirouhetta

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri kuohkeaksi seokseksi sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Levitä seos jäähtyneelle pohjalle ja ripottele päälle mantelirouhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...