torstai 10. huhtikuuta 2014

Sämpylät puuronjämistä


Jos puuroa jää ruoalta yli, ei sitä kannata heittää hukkaan, sillä jatkojalostuksena siitä saa mainiot sämpylät. Puuro tuo sämpylöihin pehmeyttä ja kosteutta, joka saa sämpylät pysymään oikein hyvinä muutaman päivän vaikka näitä ei pakastaisikaan. Näissä käytin itse pohjana gluteenittomasta kaurasta keitettyä puuroa, mutta myös esimerkiksi tattari- tai hirssipuuro kävisi näihin hyvin. Taikinaan lisättävä suolan määrä kannattaa suhteuttaa puuroon käytettyyn suolan määrään, jotta sämpylöistä ei tulisi turhan suolaisia. Oma puuroni oli hyvin vähäsuolaista, joten laitoin taikinaan hieman vajaan teelusikallisen suolaa.

Ohje (7-10 kpl):

4 dl lämmintä vettä
25 g (½ palaa) hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
2 tl psylliumia
½ - 1 tl suolaa
3 dl jäähtynyttä gluteenitonta puuroa

Mikäli käytät tuoretta hiivaa, liuota se ensimmäisenä lämpimään veteen, jos taas käytät kuivahiivaa, lisää se vasta jauhojen joukossa taikinaan. Sekoita veden joukkoon suola ja psyllium käsivatkaimella (rikkoo paakut). Anna psylliumin turvota muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan jäähtynyt puuro ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää viimeisenä koko ajan vaivaten Pofiber ja jauhoseos (joiden joukkoon on sekoitettu mahdollinen kuivahiiva). Vaivaa taikinaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Ota taikinasta lusikalla tai nuolijalla paloja ja pyöritä ne sämpylöiksi vedellä kostutetuin käsin (taikina on melko tahmaista, joten käsien kostuttaminen on tarpeen). Kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 

1 kommentti:

  1. Kiitos Suvi tästä sivustosta ja gluteenittomien leivontaohjeiden eteen tekemästäsi työstä! -reseptien kehittely ja niiden kerääminen helposti käytettäväksi kokonaisuudeksi ja neuvonta, vinkkien antaminen, luotettava lähde ja kokeillut ohjeet on kullanarvoista!
    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille gluteenitonta einettä tarvitseville.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...