perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mokkapalat Schärin jauhoista


Tällä kertaa tein mokkapalat Schärin Mix C -jauhoseoksella, resepti kuitenkin oli vanha tuttu. Alla kuitenkin ohje tuollakin jauholla tehtynä. Nyt käytin 50 cm leveän uunin peltiä, joten mokkapaloista tuli oikean paksuisiakin.  Nämä eivät petä koskaan! 


Pohja:

200 g voita/margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2½ tl leivinjauhetta
2 dl maitoa 

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon vuorotellen voisula, maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kumoa kypsä pohja ja irroita leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä peitettynä.

Kuorrutus:

100 g voita
2 rkl vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Lisää joukkoon kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon vähän kerrallaan tomusokeri. Levitä seos jäähtyneelle pohjalle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai nonparellaja. Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa neliöiksi.

4 kommenttia:

  1. Hyvää tuli, vaikka käytin Pirkka-jauhoja :)
    -Sari Noormarkusta

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas ohjeesta :) tein tällä ohjeella jo neljättä kertaa ja aina onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut kyllä itselläkin onnistumisvarma ohje, ei ole koskaan pettänyt.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...