Facebookin
kautta on alkanut tulla leivontahaasteita tasaisin väliajoin. Ensimmäisen
haasteen, kampanisut, selvitin tuossa kuukausi sitten ja nyt oli vuorossa
Katrin heittämä haaste eli pullaässät. Pullaässät olivat minulle aivan uusi
tuttavuus, en ollut näistä aiemmin edes kuullut. Mutta Katrin selvityksen
mukaan kyseessä olivat pikkuleivät, joiden pohjana käytettiin pullataikinaa.
Netistäkin löytyi hyvin vähän tietoa näistä pikkuleivistä, mutta sen verran
sain selville, että kyseessä on hyvin vanha leivonnainen, jota on tehty ainakin
Etelä-Savossa. Ilmeisesti leivonnaisen alkuperäinen idea on ollut hyödyntää
ylimääräinen pullataikina pikkuleipiin. Näistä tuli rakenteeltaan hieman
pehmeämpiä kuin yleensä tekemäni ässät, mutta silti kuitenkin
pikkuleipämäisiä.
Käytin
näihin pohjana omalla ohjeellani tehtyä pullataikinaa. Pikkuleipätaikinan
pohjaksi riittä sellainen n. kourallinen pullataikinaa, punnitsin taikinapalan
ja se painoi n. 75 grammaa.
Ohje
(n. 30 kpl):
75
g voita
3/4
dl sokeria
1
kananmuna
½
tl leivinjauhetta
½
tl kanelia
kaneli-sokeriseosta
Vaivaa kohonneeseen
pullataikinan joukkoon pehmeä voi ja sokeri, sekoita ainekset kunnolla
sekaisin. Lisää joukkoon kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta jauhotetulla
pöydällä tanko ja leikkaa tanko pieniin samankokoisiin paloihin. Pyöritä
jokaisesta palasta pötkö, käytä se kaneli-sokeriseoksessa ja muotoile
leivinpaperoidulle pellille ässäksi. Paista pikkuleivät 200 asteessa noin 10-13
minuuttia.
onpa hauska ohje, tämä pitää kyllä testata :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä itselle ihan uusi tuttavuus, joten ei voi kun kiittää haasteen antajaa :) Kannattaa kokeilla, näistä tuli oikein herkullisia.
PoistaKyllä näitä ihan ylä-savossakin on tehty iät ja ajat. Muistan lapsuudestasni nämä ja itselläkin on ollut aikomus tehdä näitä....puhunut ja puhunut olen, vaan kun ei ole se pullainnostus nyt ollut vallalla. Minä tykkään näistä paljon, gluteenittomina en ole maistellut, vaan tavallisia.
VastaaPoistaEhkä nämä on sitten olleet ihan tavallinen leivonnainen vähän joka suunnalla, netti vain mainitsi tuon Etelä-Savon ja en ole näihin itse aiemmin törmännyt :)
PoistaMeillä leipomossa Hämeenkyrössä leivotaan kaneliässät pullataikina ohjeella (siis ihan vehnäjauho pohjasena). Sitä en tiedä mistä omistaja on ohjeen saanut.
VastaaPoistaEli tämän tyyppisiä ässiä on sitten ihan myynnissäkin. Hassua, että näistä ei enempää tietoa ole netissä.
Poista