tiistai 25. helmikuuta 2014

Gluteenittomat karjalanpiirakat



Karjalanpiirakat ovat yksi parhaista suolaisista herkuista mitä tiedän. Meillä tavalliset piirakat ovat aina olleet reilun rukiisia, joten gluteenittomassa versiossa luotan tattariin. Tattari ei tarvitse kaverikseen muuta jauhoa, sillä se on miedompaa kuin ruis ja toisaalta myös taikinassa oleva psyllium antaa taikinaan rakennetta. Vaikka tattari ei muuten suosikki olisikaan, kannattaa sitä silti kokeilla piirakoissa, sillä riisitäyte tasapainottaa tattarin makua todella paljon, eikä maku ole ollenkaan samanlainen kuin puurossa tai tattarileivässä. Mikäli puuro on hyvän notkeaa, ei kananmunaa välttämättä tarvitse lisätä joukkoon ja tällöin piirakat ovat myös kananmunattomia.

Ohje:
2 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
2 tl psylliumia
3 dl tattarijauhoa (Virtasalmen viljatuotteen tai Keskisen myllyn)

Täytteeksi jäähtynyttä riisipuuroa, johon sekoitettu tarvittaessa1 raaka kananmuna (sopiva puuromäärä tulee, kun 2dl keittämätöntä riisiä keitetään puuroksi pussin ohjeen mukaan)
Sulatettua voita piirakoiden voiteluun

Sekoita veteen suola ja psyllium, anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon tattarijauhoja pienissä erissä koko ajan sekoittaen (alussa käsivispilällä on hyvä hajottaa jauhopaakut). Valmis taikina irtoaa kulhon reunoilta ja on suht napakkaa (mutta ei kuitenkaan aivan kivikovaa)

Pyöritä taikinasta pöydällä tanko ja jaa tanko 15-20 samankokoiseen palaan. Laita taikinapalat kannen alle, jotta ne eivät kuivu. Kaulitse yksi taikinapala kerrallaan piirakankuoreksi, täytä ja rypytä. Huolehdi, että taikinapalan alla ja päällä on hieman jauhoa ennen kuin kaulitset. Paista piirakat 250 asteessa noin 15-20 minuuttia ja voitele piirakat heti uunista ottamisen jälkeen voisulalla.


Tässä vielä vähän kuvallisia ohjeita piirakoiden rypyttämiseen:


Pulikalla oikean muotoiseksi kaulittu pohja ja puurotäyte.



Rypyttämiseen on useita tekniikoita. Rypyttämisen voi aloittaa joko piirakan keskeltä tai alhaalta. Aiemmin rypytin itse aina alhaalta ylös, mutta nyt olen omaksunut tuon keskeltä aloittamisen. Rypytän aina ensin keskeltä ylös, jonka jälkeen käännän piirakan ja rypytän taas toisenkin puolen keskeltä ylös. Näin piirakasta saa melko symmetrisen. Jotkut rypyttävät myös ns. pakittamalla keskeltä alas, mutta se ei ole tuntunut omalta tekniikaltani.
Rypytettäessä kuorta painetaan etusormilla kevyesti puuroon ja sormilla tehdään pieni liike itseen päin (rypyt menevät näin hieman "kaarelle").

Tässä on aloitettu rypyttämään alhaalta ylös. 

Voitelua vailla.

58 kommenttia:

  1. Hyvä resepti ja hyvin onnistuivat piirakat suurkiitokset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että piirakat on onnistuneet :)

      Poista
    2. Kiitos reseptistä.Juuri leivottiin ja hyviä tuli :))

      Poista
    3. Maidottoman saa jos puuron keittää kauramaitoon ja voiteluun käyttää kirkastettua voita! Hyvä resepti kiitos!

      Poista
    4. Kauramaito ei aina ole gluteeniton

      Poista
  2. Huomenna lähdetään kokeilemaan näitä! Olen tehnyt useista ohjeistasi onnistuneesti gluteenittomia herkkuja, lapseni kummitädillä kun on keliakia. Tästä on tullut sittemmin sellainen "haaste" itselleni; onnistua tekemään suht saman makuisia leivonnaisia kuin tavalliset ovat. Näillä sun ohjeilla se kyllä toteutuu melkoisen hyvin. Kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että näille ohjeille on tarvetta, innostaa jatkamaan tätä blogin pitoa :) Itsekin pyrin aina sellaiseen lopputulokseen, että jos gluteenittomia tarjoaa kahvipöydässä ei-keliaakikoille, he eivät huomaa mitään eroa.

      Poista
    2. Hei, kokeilisin mielelläni näitä ja tekisin yllätyksenä mamalle, mutta hän ei pysty käyttämään tattariakaan. Millä voi korvata tattarin? Kiitos ohjeistasi :) ovat auttaneet paljon!

      Poista
    3. Mitkä kaikki tuotteet ovat kiellettyjen listalla? Tattarista tehtynä nämä ovat lähimpänä ruisversiota, mutta toki kuoritaikinan voi tehdä miltei mistä tahansa gluteenittomasta jauhosta. Itse lähtisin kokeilemaan ensimmäisenä kauraa (mikäli sitä pystyy käyttämään), sitten ehkä Semperin karkeaa jauhoseosta. Pellavansiemenrouheella voi kuoritaikinaan hakea vähän sitä karkeutta mitä tattarilla saisi aikaan, myös sokerijuurikaskuitu voi auttaa.

      Poista
    4. Hmm, kaurakin on kielletty. Entäs jyttejauho, se saattaisi ehkä toimia. Tein eilen noita valkosipulisämpylöitä ja onnistuivat hyvin. tackar! Sokerijuurikuitua ja pellavansiemenrouhetta täytynee koettaa.

      Poista
    5. Jyttejauhossa on mukana tattaria :/

      Poista
    6. Kiitos ohjeesta! Siippani on juuri siirtynyt gluteenittomalle kuurille (epäilty ihokelia) ja mietinkin, miten karjalanpiirakoiden pohja voitaisiin toteuttaa mahdollisimman lähelle aitoa. Tässäpä se sitten tuli! Kiitos vielä!

      Poista
  3. Hei! Voiko gluteenittomiin karjalanpiirakoihin käyttää ihan tavallista puuroriisiä vai tulisiko käyttää jotain erityistä? Onko siis puuroriisit keliaakikolle sopivia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän aivan tavallista Risellaa, eli kyllä aivan normaalit puuroriisit käyvät keliaakikoille. Kannattaa toki lukaista pussin tuoteseloste "saattaa sisältää" -merkintöjen varalta. Mikäli haluaa pelata vielä mahdollisimman varman päälle, voi riisit huuhtoa siivilässä kylmällä vedellä ennen keittämistä, jolloin niiden pinnalla oleva mahdollinen muiden viljojen pöly huuhtoutuu pois (ainakin suurin osa).

      Poista
  4. Selvä, paljon kiitoksia!

    VastaaPoista
  5. Hyviä piirakoita tuli! Tosin vähän rumia kun itse tein... mutta ehkä joskus opin tuon rypyttämisen vielä :D

    VastaaPoista
  6. Tänään tehtiin tällä ohjeella perunapiiraita ja erittäin maukkaita tuli, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen itsekin tällä samalla kuorella myös perunapiirakat ja sultsinat, hyvin toimii. Mukava kuulla, että olet tykännyt :)

      Poista
  7. Aivan huikeen hyviä tuli, kyllä näitä passaa tarjota kahvipöydässa:)

    VastaaPoista
  8. Näitä pitäisi nyt ruveta leipomaan. Ihan huikea tää sun blogis etenkin nyt, kun itsekin sain keliakiadiagnoosin viikko sitten, niin tietty tuli ajankohtasemmaks tää asia, kun ennen. Toivottavasti onnistuu, että saan vietyä vanhemmille maistiaisiks, joilla molemmilla myös keliakia. (Pirun geenit!) Ootko muuten kokeillut tehdä gluteenitonta tuorepastaa? En ainakaan reseptiä täältä löytänyt... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä onnistuvat varmasti, kun laitat vain psylliumia taikinaan. Taikinan tulee olla napakka, mutta kuitenkin helposti kaulittava. Pastaa olen kerran kokeillut, mutta lopputulos ei ollut sellainen, että ohjetta olisin julkaissut. Aion kyllä kokeilla uudestaan :)

      Poista
  9. Kiitos hyvästä reseptistä ja vinkeistä. Tämä menee pian kokeiluun. :)
    Huippu blogi muutenkin, kiitos siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä mukava kuulla, että ohjeille on käyttöä :) Blogin pitämisestä on tullut harrastus, jonka parissa viihtyisi turhankin hyvin ja on vain plussaa, että siitä on hyötyä ja iloa muillekin. Mukavia leivontahetkiä :)

      Poista
  10. Minä muutan aina kaikki reseptit grammoiksi, se on varmempaa varsinkin makeiden leivonnaisten kohdalla, joihin tulee kananmunia. Olen myöskin onnistunut leipomaan Karjalan piirakoita gluteenittomattomana, nesteen ja jauhojen suhde on ollut tuo sama, psylliumia vähemmän. Parhaimman makuista luomu tattijauhoa olen löytänyt Ruohonjuuresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuleivissä olen suosinut tuota painomittaa myös, sillä niissä se jauhomäärä on yleensä hyvin tarkka. Piirakkapohjissa sun muissa on toiminut ihan hyvin deseissä. Useimmat myös toivovat desimitoissa olevia reseptejä, sillä läheskään kaikilta ei keittövaakaa kotoa löydy. Käytin aiemmin itsekin pienempää psylliummäärää, mutta psyllium parantaa taikinan käsiteltävyyttä siinä määrin, että lisäsin sen määrää (näin ohje on helppo myös aloittelijoille). Ruohonjuurta ei omalla paikkakunnallani ole, joten en ole sen valikoimiin tutustunut. Minkä merkkistä kyseinen jauho on ja onko se gluteenittomaksi merkitty?

      Poista
  11. Moi! Mielestäni kerran jo kommentoin, mutta hukkaan taisi mennä se viesti :) Onko ylläoleva resepti se ns korjattu, johon on lisätty oikea psylliumin ja jauhojen määrä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kyllä on, noilla ylläolevilla ainemäärillä teen ja taikina on helposti käsiteltävä. Psylliumin mittaamisen kanssa kannattaa olla tarkka, sen suhteen on parempi laittaa mieluummin vaikka hieman kukkuralliset mitalliset kuin vajaat (psyllium takaa sen taikinan helpon käsiteltävyyden).

      Poista
  12. Kiitos ohjeesta! Meille tosiaan käy viljoista vain riisi ja hirssi ja onnistuu niistäkin piirakan kuori oikein hyvin. Aiemmin yritin tehdä kuoria ilman psylliumia, mutta niiden rypyttäminen tai edes taittaminen ei ollut mahdollista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psyllium on kyllä gluteenittomissa piirakankuorissa tarpeellinen, se helpottaa rypyttämistä todella paljon. Onko teff tuttu vilja? Mikäli se sattuu soveltumaan teidän ruokavalioon, niin sillä saa todella hyvin tummuutta piirakankuoriin. Riisistä ja hirssistä onnistuu kyllä varmasti myös ja piirakoissahan se täyte ja voitelu antaa sen isoimman osan siihen makuun.

      Poista
  13. Hei!
    Tein muuten samalla reseptillä, mutta ei ollut tuota psyliummia, niin korvasin sen voisulalla, ja tuli oikein makoisia, ei tarvinnut edes kaulia, vaan taputtelin kuoret muotoon ja nostin voiveitsellä reunat riisipuuron päälle ja rypytin, kiitos ohjeesta, teen näitä joululahjaksi keliaatikolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasva on varmasti auttanut psylliumin puutteeseen. Hyvä, että onnistuivat :)

      Poista
  14. Moi! Kun kaikki ovat niin innossain reseptista,haluaisin yrittä itse valmista piirakat. Niitä teen lahjaksi. En koskaan aiemmin tehnyt-vain tavallista taikina. Onko mahdollista muutua sen niin että lisätän hiiva? Kaveri tykkä kala piirakat. Onko se edes mahdollista? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Karjalanpiirakkataikinaan ei perinteisesti kuulu hiiva. Ihan suoraan tähän ei pysty hiivaa lisäämään, vaan se vaatisi myös muutoksia jauhomäärässä, enkä tiedä millaisia piirakoita tulisi, mikäli taikinaan lisää hiivaa. Nyt en tiedä millaisia piirakoita tarkoitat kalapiirakoilla?

      Poista
  15. Sä oot Suvi niin huippu. Voisit muuttaa lähemmäksi mua,niin tulisin kahville ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita viestiä, jos kesälomareissulla ajelette joskus Kuopioon saakka ja voitaisiin kahvilla pyörähtää joskus kun Helsinkiin tulen käymään :)

      Poista
  16. Kiitos aivan mahtavasta reseptistä. Ikinä en yleensä mitään kommentoi, mutta nyt oli ihan pakko kiittää! Piirakat olivat huippuhyviä ja joulu on vähintäänkin pelastettu. Kuvalliset ohjeet olivat aloittelijalle iso apu! Kiitos!

    VastaaPoista
  17. Kiitos ohjeesta! Tein ilman psylliumia ja hyvin onnistuivat silti. Ei kyllä tullut läheskään yhtä kauniita kun noi sun piirakat, mutta ehkä harjoitus tekee mestarin :) Tämä blogi on meillä nykyään muutenkin ahkerassa käytössä aina, kun haluan leipoa jotain. Todella paljon hyviä ja helposti onnistuvia reseptejä. Kiitos niistä tuhannesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Ilman psylliumiakin nämä kyllä onnistuvat, mutta psyllium helpottaa tuota rypyttämistä, kun taikina on hieman kestävämpää. Kannattaa kokeilla psylliuminkin kanssa, ovat silloin vielä moninkerroin helpompia ja rypytyksestäkin saa helpommin kauniimman. Mukava kuulla, että tästä blogista on hyötyä muillekin. Itselleni tämä toimii näppäränä sähköisenä reseptiarkistona.

      Poista
  18. Kiitos paljon hienosta ohjeesta! Ohje yllätti maukkuudellaan ja helppoudellaan. Hirmu maukkaita myös ei-keliaakikolle syötäväksi. Nämä jäävät reseptivarastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattaripiirakoiden maku on monelle yllätys, sillä usein ennakko-odotus on, että ne eivät voi olla hyviä, kun kuori on pelkkää tattaria. Kiva kuulla, että piirakat ovat olleet mieluisia!

      Poista
  19. Pakko vähän korjata: nämä eivät virallisen määritelmän mukaan ole karjalanpiirakoita, koska niissä pitää olla ruista. Näin ollen siis gluteenittomia karjiksia ei voi olla olemassakaan.

    Toki puhekielessä saa käyttää ihan mitä tahansa nimitystä, mutta jos myisit ko. tuotteita, niin silloin se olisi riisipiirakka.

    Ei ollut tarkoitus nillittää, mutta karjalanpiirakka on EU:n nimisuojalla suojattu Aito Perinteinen Tuote, jonka resepti on melkoisen tarkkaan määritelty. Tämä näin tietoiskuna nimisuojatuotteiden parissa työskentelevältä henkilöltä. Mukavaa syksyn jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskos nämä sitten vaikka 'karjalaispiirakoita', niin jäänevät nimisuojan ulkopuolelle. Ja silti taikinan käsiteltävyys sekä valmiin tuotteen rakenne ja maku ovat edelleen erinomaiset.

      Poista
  20. Eka kokeilu ja piirakat onnistuivat erittain hyvin. Jatin taikinan pehmeammaksi, ja minun piirakat olivat tummenpia savyltaan. Oikein suun mukaisia! Terveisia valtameren takaa Atlantasta ja kiitokset viela kertaalleen ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  21. Osaatko sanoa kestääkö nämä pakastamista (raakana tai valmiina)?

    VastaaPoista
  22. Tattarijauhoja ei kotoa löytynyt tarpeeksi, joten laitoin puolet Semperin karkeita. Nam nam, hyvää tuli! En ole karjalanpiirakkataikinaan ennen laittanut psylliumia, mutta voi miten helppoa oli nyt taikinan käsittely. Iso kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  23. Millä voisi korvata riisipuuron? Kun riisi, viljat, maito ja muna kuuluvat kiellettyjen listalle. Peruna tietysti perunapiirakkaan, mutta riisin korvaus kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuron voi tehdä veteen tai sopivaan kasvimaitoon. Kanamunan voi jättää pois.

      Poista
  24. Kiitos sulle hyvästä reseptistä ja mukavaa kevättä! :-)

    VastaaPoista
  25. Kiitokset loistavasta reseptistä! Muitakin blogistasi löytyneitä olen testaillut, mutta tämä on nyt puolen vuoden sisään päässyt jo useamman kerran käyttöön kun on ollut syytä gluteenittomaan leivontaan. Aiemmin oli kokemusta perinteisistä rukiisista piirakoista ja tattaritaikina on käsiteltävyydeltään hyvin samankaltainen.

    VastaaPoista
  26. Kiitos paljon!! Helppo ja loistava resepti!!

    VastaaPoista
  27. Ihania ohjeita, heti kokeiluun tämä karjalaispiirakkaohje ;) Kiitos :)

    VastaaPoista
  28. Kiitos reseptistä, riisipuuro parhaillaan porisemassa! :)

    VastaaPoista
  29. Tein puuronkin tattariryyneistä ja maukkaita niistä piirakoita tulikin

    VastaaPoista
  30. Kiitos reseptistä! Tein peruna- ja riisipiirakoita ja hyviä tuli!

    VastaaPoista
  31. Aivan ihania!! Tein hirssipuuroon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...