maanantai 3. helmikuuta 2014

Gluteenittomat runebergin tortut



Meillä ei oikein ole koskaan maistunut runebergit, joissa on korppujauhoa tai keksinmuruja. Niiden rakenne on hieman turhan kuivakka ja vaatisi kostuttamista, joka taas menee myös sinne plaah -osioon. Tästä johtuen nämä ovat sen verran sovellettu versio, että näihin ei tarvitse mitään muruja, eikä myöskään kostuttaminen ole tarpeen, ellei sitä välttämättä halua tehdä. Paistoin tortut muffinssipellillä ilman paperivuokia, rasvasin vain pellin hyväksi. Paperivuokien avulla voisi pelata varman päälle, näistäkin kun muutaman reuna hieman tarttui vuoan pohjaan kiinni. En myöskään korppujauhottanut vuokia, mutta halutessaan rasvauksen lisäksi voi käyttää myös korppujauhoja pellin koloihin. Taikinaan voi halutessaan lisätä muutaman tipan karvasmantelia sekä hieman punssiaromia. Itse en näitä käyttänyt. Mikäli näitä haluaa kostuttaa, käytetään kostutukseen punssilla maustettua sokerilientä. 

Ohje (12 kpl):
150 g voita
1½ dl sokeria
1 iso kananmuna
1½ dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
½ appelsiinin kuori raastettuna
½ tl kanelia
1/4 tl kardemummaa
(punssiaromia ja muutama tippa karvasmantelia)

Pinnalle vadelmahilloja ja tomusokeri-vesi -kuorrutetta

Vatkaa voi ja sokeri kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon kananmuna kokoajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä raastettu appelsiininkuori. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina joko paperisiin muffinssivuokiin tai hyvin rasvatun (ja korppujauhotetun) muffinssipellin koloihin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna torttujen hieman jäähtyä ja irroita ne sen jälkeen varovasti muffinssipellistä. Koristele jäähtyneet tortut vadelmahillolla ja tomusokeri-vesi -kuorrutteella. Mikäli tortut kohoavat pinnaltaan kuperiksi, voi pintaa tasoittaa leikkaamalla ylimääräisen hatun pois veitsellä.

4 kommenttia:

  1. Heips! Etsin juuri kuumeisesti gluteenittomien runebergin torttujen ohjetta. Viime vuonna löysin hyvän ohjeen, mutta tyhmä kun en ottanut sitä talteen.. Voisikohan nämä tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua, siis tarkoitan vaikka kolme - neljä päivää ennen? Vai menevätkö huonoiksi? Synttärijuhlat lauantaina ja keskiviikkona olisi aikaa leipoa.. Ja voisikohan tuota semperin jauhoa korvata osittain tai jopa kokonaan mantelijauholla? Tykätään että leipomukset ovat semmoisia kosteita eikä jauhomaisia. Sen takia tykkään mantelijauhosta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, vastaukseni tulee nyt valitettavasti hieman myöhässä, kun en päivittäin käy kommentteja lukemassa :( Toivottavasti runebergintortut olivat kuitenkin onnistuneita. Pelkällä mantelijauholla en näitä ole koskaan testannut, mutta mantelijauhon määrää voi kyllä hieman kasvattaa. Nämä pysyvät myös hieman kosteampina, jos ennen paistoa laittaa päälle hilloa, joka saa sitten paiston aikana painua tortun sisälle. Tarvittaessahan nämä voi kostuttaakin, jolloin ne varmasti pysyvät erinomaisen kosteina parikin päivää. Koristelu kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä,

      Poista
  2. Itse tein tortut niin, että painoin jokaiseen muffinsvuokaan jäiset vadelmat. Laitoin sokerikuorrutusta rinkulat päälle. Aivan ihana ohje. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos reseptistä! Latoin sekaan myös joulun piparin jämät ja korvasin nuo jauhot tattarijauhoilla. Hyviä tuli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...