torstai 24. lokakuuta 2013

Gluteenittomat vohvelit


Vohvelit ovat yksi parhaista kesäherkuista. Tämä vohveliresepti on hyvä perusohje perinteisille suomalaisille vohveleille. Ohjeella tehtynä tulee melko neutraalit, mutta maukkaat vohvelit (eivät ole hurjan makeita, tai rasvaisia).  Sokerin määrää voi lisätä jos haluaa makeampia vohveleita ja jos haluaa enemmän sellaista rasvaista rapsakkuutta näihin, niin voisulan määrää voi lisätä ja maidon määrää hieman vähentää.

Ohje:
5 dl maitoa
1 kananmuna
3 rkl sokeria
1½ tl suolaa
50 g voita sulatettuna

Riko kananmunan rakenne vatkaamalla kevyesti, lisää joukkoon maito ja kuivat aineet koko ajan hyvin käsivatkaimella sekoittaen. Lisää voisula taikinaan viimeisenä. Anna taikinan turvota sen aikaa kun vohvelirauta lämpenee, taikina on suht tanakkaa, mutta silti juoksevaa. Mikäli taikina alkaa turvota liikaa, lisää joukkoon noin ½ dl maitoa. Paista vohvelit vohveliraudalla.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Gluteenittomat mokkapalat


Huomasin, että blogistani on jäänyt bloggeriin siirtymisen jälkeen puuttumaan mokkapalojen ohje. Nyt tämäkin puute on korjattu. Edellisestä mokkapalojen teosta vain on sen verran aikaa, etten enää muistanut, että ohjeeni on tarkotettu pienemmälle uunipellille kuin mitä nyt käytin. Pohjasta tuli tästä johtuen hieman ohuempi kuin yleensä. Alla ohje niinkuin sen tein, sopii n. 40 cm leveälle uunipellille.

Pohja:

200 g voita/margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2½ tl leivinjauhetta
2 dl maitoa 

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon vuorotellen voisula, maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kumoa kypsä pohja ja irroita leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä peitettynä.

Kuorrutus:

100 g voita
2 rkl vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Lisää joukkoon kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon vähän kerrallaan tomusokeri. Levitä seos jäähtyneelle pohjalle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai nonparellaja. Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa neliöiksi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Omenamuffinssit


Ulkonäöltään eivät ole mitenkään ihmeellisiä, mutta hyviä perusmuffinsseja, joihin voi laittaa näyttävän kuorrutteen. Omenaraaste antaa taikinaan kosteutta, eivätkä muffinssit ole murenevia. Ainekset sekoitetaan käsin, eikä sähkövatkainta tarvita.

Ohje:
75 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2 dl omenaraastetta (1 iso tai 2 pientä omenaa)
2 tl leivinjauhetta

Sekoita voi, sokeri ja munat keskenään. Lisää joukkoon omenaraaste ja keskenään sekoitetut jauho ja leivinjauhe. Jaa taikina 10 muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Korvapuustit fariinisokerilla

Näistä unohtui raesokeri-naamiointi, ovat kaljuja puusteja.


Pitkästä aikaa korvapuusteja eikä kierrepullia. Ja muistin kyllä näitä paistaessa miksi suosin niitä kierrepullia... kolmannes puusteista kun päätti kellahtaa kyljelleen paiston aikana. Ehkä tämä on vaan sitä harjoituksenpuutetta, leikkaan ne todennäköisesti liian kapeiksi. Näihin käytin täytteeseen tavallisen sokerin sijasta fariinisokeria antamaan hieman erilaista makua. Muuten täyte on normaali voi-sokeri-kaneli -seos. Fariinisokeri hieman kuplii paiston aikana, mutta lopputulos on suussasulava.

Gluteeniton pullataikina:

3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia
Voiteluun 1 kananmuna
Täytteeksi noin 100 g voita/margariinia sekä (fariini)sokeria ja kanelia.

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia.

Kaulitse pullataikina jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä päälle hieman pehmeä voi. Ripottele pinnalle vielä (fariini)sokeria ja kanelia. Pyöritä taikina rullalle ja leikkaa 15-17 osaan vinosti, niin että pulliin saadaan leveämpi pohja kuin yläosa. Paina/nipistä kaikkia pullia päältä hieman, niin että ne saavat korvapuustin muodon. Kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia ja voitele pullat kananmunalla. Ripottele pinnalle halutessasi raesokeria. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Gluteenitonta pizzaa leivinuunissa


Pitkään on ollut mielessä kokeilla leivinuunia gluteenittomien pizzojen ja leipien paistamiseen. Äidin ja isän luota löytyy perinteinen leivinuuni, mutta ongelmana on tähän asti ollut ruisjauhoissa oleva arina. Uunia on siis vuosikaudet käytetty ruisleivän paistamiseen ja ei oikein innostanut gluteenitonta laittaa samalle arinalle paistumaan. Nyt kuitenkin keksin ongelmaan ratkaisun: leivinkivi. Lämmitin leivinkiven sähköuunissa pikkuhiljaa lämpimäksi samalla kun leivinuunissa oli tulet (kivi täytyy esilämmittää ettei se halkea). Siirsin lämpimän kiven lämpimään uuniin ja ei muuta kun pizza paistumaan :) Ja jos leivinkivi on jollekulle uusi tuttavuus, niin Hukan sivuilta löytyy lisätietoa. Suosittelen hankkimaan, tällä saa sähköuunissakin aikaan sen kiviarinan rapean pinnan. Tiedä sitten minkä verran lopputulos olisi ollut erilainen, jos olisin vain lämmittänyt kiven ja paistanut pizzan sen päällä sähköuunissa... mutta uskon silti, että leivinuunissa tuli parempaa, tämä pizza oli nimittäin paras mitä olen koskaan itse tehnyt ;)

Käytännön syistä levitin pizzataikinan leivinpaperin päälle ja ennen uuniin laittoa leikkasin ylimääräiset paperit pois. Pizzaa oli näin helppo liikutella uuniin ja pois leipälapion avulla. Onneksi vanhempien luota löytyi myös täysin käyttämätön pieni leipälapio, joka on tästä lähin varattu täysin gluteenittomien paistamiseen. 


Ohje (1 pizza): 

1 dl lämmintä vettä
n. 10g tuorehiivaa (1/5 osa palasta)
½ tl psylliumia
1/4 tl suolaa
1 tl ruokaöljyä

Täytteeksi tomaattikastiketta, juustoa ja muita täytteitä sekä mausteita oman maun mukaan.

Liuota hiiva veteen ja lisää joukkoon psyllium. Anna turvota muutama minuutti ja sekoita joukkoon jauhot, öljy ja suola hyvin vaivaten. Taputtele taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle ja lisää täytteet. Paista joko 225 asteisessa sähköuunissa tai sopivan kuumaksi lämmitetyssä leivinuunissa noin 10 minuuttia.

Tästä kuvasta vielä näkee miten hyvän rapsakka pohja pizzaan tuli, vaikka pinnalta oli oikein mehevä:

perjantai 18. lokakuuta 2013

Blogin osoite muuttunut

Vilkaiskaapas osoiteriviä :)

Blogini osoite on muuttunut.
Uusi osoite on www.gluteenitontaleivontaa.fi

Vanhalla osoitteellakin ohjautuu kyllä oikealle sivulle, mutta kirjanmerkit kannattaa päivittää :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vaalea leipä taikinajuuresta (testikuvia)


Se onnistui! Tässä uunilämpimät taikinajuuresta leivotut gluteenittomat vaaleat leivät. Vasemmalla oleva leipä on pelkästään juuren avulla kohotettu ja oikeanpuoleiseen lisäsin hieman leivinhiivaa. Sisältä tuli oikein pehmeitä ja kuohkeita leipiä ja kuori oli mukavan rapsakka. Nämä repeilivätkin uunissa melkein kuin vehnäleivät :)

Tässä kuvaa leipien rakenteesta:


Vasemmalla hiivaton, oikealla hiivaversio.

Tästä on hyvä jatkaa juurikokeiluja. Tämän juurierän käytin kokonaan näihin leipiin ja seuraavaksi aion kokeilla toisenlaisilla ainesuhteilla juurta. En vielä lisää tähän ohjetta, mutta palailen ohjeen kanssa leipäasiaan, kunhan saan vähän paremmin tuntumaa tuohon juureen ja sen toimivuuteen erilaisissa leivissä.

Taikinajuuri ennen leipomista:

Gluteeniton juuri


Hiivaton leipä ennen kohottamista:



Hiivaton leipä kohottamisen jälkeen:



lauantai 12. lokakuuta 2013

Mantelipullat


Pullia on tullut viime aikoina tehtyä tavanomaista enemmän. Nyt vuorossa oli mantelipullat. Ohjeesta tulee noin 17 pullaa hieman koosta riippuen.

Gluteeniton pullataikina:

3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

Voiteluun 1 kananmuna

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia.

Täyte:

100 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
2 dl mantelijauhoa (esim. Risenta)

Sekoita ainekset keskenään.

Kaulitse pullataikina jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä täyte päälle. Pyöritä taikina rullalle ja leikkaa 17 osaan. Kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia ja voitele pullat kananmunalla. Ripottele pinnalle halutessasi raesokeria tai vaikkapa mantelilastuja. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Juuren käyttö gluteenittomassa leivonnassa?


Olen jo jonkin aikaa pohtinut, miten juuren käyttö vaikuttaisi gluteenittoman leivän rakenteeseen. Yleensähän Suomessa juurta käytetään happamien leipien valmistamisessa ja juureen leivottuun leipään ei tarvitse lisätä hiivaa, sillä juuressa olevat luontaiset hiivat kohottavat leivät. Ulkomailla juurimenetelmää käytetään myös vaaleiden leipien valmistuksessa ("sourdough bread") ja monissa vehnään perustuvissa ohjeissa on kehuttu, miten leivän rakenteesta ja mausta tulee parempi. 

Mutta entäs gluteenittomana? Tässä ongelmaksi saattaa tulla luontaisen sitkon puuttuminen taikinasta, mutta toisaalta minua on askarruttanut, voisiko juuresta löytyä jotain apua tähän... Myös se askarruttaa, että syntyykö gluteenittomaan taikinajuureen vastaava villihiivakanta kuin tavalliseen, eli riittääkö juuren hiivat kohottamaan leivän vai vaatiiko taikina lisäksi leivinhiivaa. Googlettelun myötä löysin joistakin jenkkien blogeista ohjeita gluteenittomaan juureen leivottuun leipään, joten tämä vähän nostattaa uskoa tähän hommaan.

Joskus olen hapanleipää tehnyt gluteenittomana ja hyvää siitä on tullut, mutta se ei ole ollut varsinaista "oikeaa" juureen leivottua leipää, sillä olen valmistanut joka kerta uuden juuren ja laittanut sen happanemaan vasta päivää ennen leipomista. Myös leivinhiivaa olen näissä taikinoissa käyttänyt.

Mutta pistetään kokeilu pystyyn ja juuri muhimaan. Kirjoittelen aiheesta lisää kunhan jonkinlaisia tuloksia saan aikaan :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Gluteenitonta leivontaa Facebookissa

Blogini löytyy nyt myös Facebookista. Jatkossa jaan blogin päivitykset myös sinne, joten tykkäämällä sivusta voit helposti seurata uusimpia päivityksiä. 

Sivulle pääset tästä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...