Oriola
lähetti minulle jokin aika sitten näytepakkauksen tuotteistaan ja nyt tein
pakkauksessa olleista jauhoista sämpylöitä. Pitkään on ollut mielessä tehdä
sämpylöitä tekniikalla, jossa tangosta vain leikataan paloja ja ne jätetään
hieromatta ja tätä tekniikkaa kokeilin näiden sämpylöiden kohdalla. Toimii,
sämpylät pyöristyivät ihan näteiksi kohotuksen ja paiston aikana, eikä käsiä
tarvinnut sotkea sämpylöitä pyöritellessä.
Ohje:
5
dl lämmintä vettä
50
g hiivaa
1
rkl FiberHUSK-psylliumia
1
tl suolaa
1
prk (200g) kermaviiliä
3
dl Jytte Teff-jauhoa
Pöydälle
n. 1 dl Jytte vaalea -jauhoseosta
Liuota
hiiva veteen ja sekoita joukkoon psyllium, anna turvota muutaman minuutin ajan.
Lisää psylliumseoksen joukkoon suola, kermaviili ja sokerijuurikashiutaleet,
sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot muutamassa erässä koko ajan hyvin vaivaten.
Kun kaikki jauhot on lisätty taikinaan, vaivaa sitä vielä muutaman minuutin
ajan voimakkaasti yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Kaada
taikina kulhosta pöydälle jauhojen päälle ja pyöritä siitä jauhoja apuna käyttäen tasapaksu tanko.
Leikkaa tanko 10 samankokoiseen palaan ja aseta taikinapalat pellille. Kohota
lämpimässä paikassa liinan alla noin 30-40 minuuttia ja paista 225 asteessa 20
minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!