keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Siemennäkkäri


Löysin viimeinkin oman paikkakuntani kaupasta Risentan valmista seosta siemennäkkileipään. Tätä tuotetta on moni kehunut ja täytyy myöntää, että eivät suotta. Pakkaus sisältää vain siemeniä ja psylliumia ja näkkileipä valmistuu lisäämällä joukkoon vettä sekä öljyä. Tein näkkärin pakkauksen ohjetta noudattaen ja tämän helpommaksi ei viljattoman näkkileivän tekeminen voi tulla. Alla vielä ohje ja omat vinkkini.

Ohje:
4 dl kiehuvan kuumaa vettä
3 rkl öljyä (pakkauksessa luki rapsi, käytin itse oliiviöljyä)

Pinnalle sormisuolaa tai yrttejä
Kaada kuuma vesi siemenseoksen joukkoon kulhoon ja lisää öljy. Pyöräytä sekaisin. Jaa annos kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Seos on helppo levittää kostutetuin käsin ikäänkuin sivelemällä. Pyri saamaan kerroksesta mahdollisimman ehjä, sillä reiät tekevät näkkäristä hauraan. Paista kiertoilmalla 150 asteessa (tai ilman kiertoilmaa 175 asteessa) noin 50-55 minuuttia. Älä anna näkkärin tummua paljoa, ettei siihen tule palaneen makua.



Näkkäri oli kypsänä yllättävän kevyttä ja miltei ilmavaa. Ei maistu varsinaisesti leivälle, mutta on mukavan rapeaa syötävää vaikkapa maustetun tuorejuuston kera. Tätä kannattaa kokeilla!

3 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin hyvää. Kiva tietää, että saa kaikki aineet samassa pussissa,helpottaa paljon tekoa.
    Kiitos tiedosta.

    VastaaPoista
  2. Toinen äärettömän helppo näkkileipäohje, jos kiinnostaa kokeilla:
    - 2,5dl kaurahiutaleita
    - 1dl auringonkukansiemeniä
    - 3/4dl seesaminsiemeniä
    - (1/2dl kurpitsansiemeniä)
    - (suolaa)

    Kuivat aineet sekaisin ja joukkoon kiehuvaksi kuumennettu vesi ja sekoitetaan massaksi. Massa leivinpaperille, päälle toinen leivinpaperi ja kaulitaan niiden välissä ohueksi levyksi (minulla tulee n. 2/3 pellillistä). 170 astetta (ei kiertoilmaa) n. 40min, antaa jäähtyä kunnolla ja taittelee annospaloiksi.

    Olen tarjonnut monille ja kerännyt paljon kehuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka paljon kuumennettua vettä tulisi lisätä tähän määrään siemenseosta?

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...