lauantai 19. syyskuuta 2015

Puolukkapiirakka (pellillinen)


Puolukkapiirakka on yhtä aikaa makeaa ja kirpeää. Pinnalle tuleva makea muruseos tasapainottaa puolukan kirpeyttä ja esimerkiksi vaniljakastike käy hyvin tämän piirakan kaveriksi. Kuvassa oleva piirakka on tehty tavanomaista leveämmän uunin pellille (60cm), mutta samoilla ainesuhteilla voi tehdä piirakan myös aivan normaalille 50cm leveälle uunipellillle, jolloin piirakasta tulee vain hieman paksumpi.
 
Piirakka:
4 kananmunaa
2½ dl sokeria
200 g voita
4½ dl Semper Fin mixiä
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
150 g ranskankermaa
5-6 dl puolukoita

Muruseos:
1½ dl Semper Fin mixiä
1 dl sokeria
50 g voita

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon jäähtynyt voisula. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoseoksen joukkoon ja siivilöi jauhot taikinaan, sekoita. Lisää taikinaan viimeisenä ranskankerma ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle korkeareunaiselle uunipellille ja levitä puolukat taikinan päälle tasaisesti. Valmista muruseos sekoittamalla sokeri ja jauhoseos keskenään. Nypi voi seoksen joukkoon niin, että seoksesta tulee nimensä mukaisesti murumainen. Levitä muruseos piirakan päälle tasaisesti. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla 25-35 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut kauniin värin (paistoaika riippuu uunipellin koosta -> kuinka paksu piirakka on). Tarkista piirakan  kypsyys tarvittaessa tikulla.


9 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogiisi äskettäin etsiessäni leivonnaisreseptejä. Iäkkäällä äidilläni on ollut pitkään kovia vatsakipuja ja ravitsemusterapeutin avulla hän on saanut avun ja kivut pois Fodmap-ruokavaliolla. Blogissasi on tosi paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä. Ohjeillasi olen jo jotain äidille ehtinyt valmistaa. Tein kinkkukierteitä tavallisesta valmisvoitaikinasta. Hyviä tuli, mutta taikina oli kovin murentuvaa. Tänään löysin käyttämääsi rullalla olevaa valmistaikinapakastetta ja aion seuraavaksi sitä kokeilla sekä suolaisiin että makeisiin leivonnaisiin. On tosi hyvä, että jaat blogisi kautta ohjeita ja tietoa meille, jotka olemme vasta tutustumassa tähän gluteenittomaan maailmaan. Äidin kohdalla ei tarvitse ihan niin tarkka valmistuksessa olla, koska hän ei varsinaisesti ole allerginen viljoille, mutta kun gluteeniton hänen vaivojaan helpottaa, mitäs noita ohria ja vehnää menee käyttämään. Kauraa hän kestää ja sitä lisäänkin yleensä mukaan. Hyvää syksyä sinulle!
    AMMI

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos helppolukuisesta blogistasi ja hyvistä ruokakuvista! Tein tällä ohjeella viikonloppuna puolukkapiirakkaa. Mikäköhän meni pieleen, puolukat kun humahtivat paiston aikana pohjalle eivätkä jääneet muruseoksen kanssa kauniisti pinnalle niinkuin sinulla. Käytin 5 dl pakastepuolukoita. Olisikohan pohjan esipaistaminen auttanut asiaa?
    - Kati

    VastaaPoista
  3. Ajattelin testata tämän sekamarjapussilla ja kookoskermalla, katsotaan onnistuisiko.

    VastaaPoista
  4. Hei! Blogisi on todella hyvä!
    Itse lääkärin määräyksestä joudun olemaan ajan x gluteenittomalla ruokavaliolla, joten on tosi hyvä että täällä helppolukuisessa blogissa on hyvän näköisiä ohjeita! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä sun blogista. Nyt aion heti kokeilla puolukka piirakkaa.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
  6. Onks semper fin mix yleisjauho seos gluteiiniton ? Kun semperin tuotteita en aikonu ostaa, nii käyks siihe mimmone tahasa gluteiiniton yleisjauhoseos mik vaa leivontaa on tarkotettu ?

    VastaaPoista
  7. Kokeilin tällä ohjeella ja puolukat menivät myöskin pohjalle ja aika murenevaa koostumukseltaan on. Maku oli kuitenkin hyvä.

    VastaaPoista
  8. Onnistui hyvin myös pelkillä kaurajauhoilla ja hieman kaurahiutaleita. Vähemmän sokeria ja enemmän hunajaa. Leivinjauhe oli lopussa, niin laitoin 2tl soodaa. Tuli ihan maistuvaa. Laitoin myös 50g vähemmän voita. Kiitti!

    VastaaPoista
  9. Kaikki uusimmat ja mielenkiintoisimmat ilmaiskierrokset ilman talletusta Suomessa kerätään yhteen paikkaan, katso yksityiskohtainen luettelo täältä - https://onlinekasinolla.com/ilmaiskierrokset-ilman-talletusta/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...