Puolukkapiirakka
on yhtä aikaa makeaa ja kirpeää. Pinnalle tuleva makea muruseos tasapainottaa
puolukan kirpeyttä ja esimerkiksi vaniljakastike käy hyvin tämän piirakan
kaveriksi. Kuvassa oleva piirakka on tehty tavanomaista leveämmän uunin
pellille (60cm), mutta samoilla ainesuhteilla voi tehdä piirakan myös aivan
normaalille 50cm leveälle uunipellillle, jolloin piirakasta tulee vain hieman
paksumpi.
Piirakka:
4
kananmunaa
2½
dl sokeria
200
g voita
4½
dl Semper Fin mixiä
3
tl leivinjauhetta
3
tl vaniljasokeria
150
g ranskankermaa
5-6
dl puolukoita
Muruseos:
1½
dl Semper Fin mixiä
1
dl sokeria
50
g voita
Sulata
voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää
joukkoon jäähtynyt voisula. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoseoksen
joukkoon ja siivilöi jauhot taikinaan, sekoita. Lisää taikinaan viimeisenä
ranskankerma ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina
leivinpaperoidulle korkeareunaiselle uunipellille ja levitä puolukat taikinan
päälle tasaisesti. Valmista muruseos sekoittamalla sokeri ja jauhoseos
keskenään. Nypi voi seoksen joukkoon niin, että seoksesta tulee nimensä
mukaisesti murumainen. Levitä muruseos piirakan päälle tasaisesti. Paista
piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla 25-35 minuuttia tai kunnes piirakka
on saanut kauniin värin (paistoaika riippuu uunipellin koosta -> kuinka
paksu piirakka on). Tarkista piirakan
kypsyys tarvittaessa tikulla.