sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Omena-kaneliboston


Jouluinen bostonkakku sai täytteekseen kotitekoista omenahilloa ja kanelia. Tämä boston on melko suuri ja tehty noin 28 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Yhdestä taikina-annoksesta tuli yksi iso boston tuon kokoiseen vuokaan tehtynä.

Ohje:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

Täytteeksi paistonkestävää omenahilloa ja kanelia tai omena-kanelimarmeladia
voita vuoan rasvaamiseen
kananmunaa voiteluun

Pinnalle koristeeksi tomusokeri-vesi -seosta ja raesokeria

Lämmitä neste ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella vielä noin 3-5 minuuttia voimakkaasti. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti boston. Kaulitse taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin sentin paksuiseksi levyksi. Levitä taikinalevyn päälle omenahilloa ja ripottele hillon päälle kanelia tai levitä päälle valmiiksi kanelilla maustettu omena-kanelimarmeladi. Rullaa taikina tiiviiksi rullaksi. Leikkaa rulla noin 4 cm paksuiksi viipaleiksi ja aseta pullapalat rasvattuun irtopohjavuokaan niin, että kierrekuvio jää näkyviin ylöspäin. Vuoan saa laittaa aika täyteen, sillä gluteenittomat pullat eivät pullistu aivan yhtä tehokkaasti, kuin vehnäjauhoinen versio. Anna bostonin kohota lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia ja voitele se kananmunalla, ripottele pinnalle halutessasi raesokeria. Paista 225 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes boston on saanut kauniin värin. Irroita pulla vuoasta ja anna jäähtyä. Tee jäähtyneen pullan pinnalle halutessasi koristeraidat tomusokeri-vesi -seoksesta.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kinkku-juustokierteet



Kaupoista löytyy nykyään varsin käyttökelpoisia gluteenittomia valmistaikinoita. Schär Millefoglie on oma suosikkini silloin kun ei ole aikaa tehdä  taikinaa itse. Taikina on sopivan neutraali niin makeaan kuin suolaiseenkin leivonnaiseen. 

Ohje:
1½ dl juustoraastetta
1½ dl kinkkusuikaleita
1 tl paprikajauhetta
1 kananmuna

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan ja levitä se auki. Levitä juustoraaste ja kinkkusuikaleet tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle, ripottele pinnalle paprikajauhe. Rullaa taikina tiiviiksi rullaksi, kostuta hieman taikinan reunaa, että se tarttuu kunnolla kiinni. Leikkaa rulla samankokoisiksi palasiksi. Asettele kierteet leivinpaperoidulle pellille. Riko kananmunan rakenne kulhossa ja voitele kierteet kananmunalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kinkku-makaronisalaatti kuitupitoisesta pastasta


Tein pitkästä aikaa makaronisalaattia ja makaroniksi päätyi tällä kertaa Semperin kuitupitoiset makaronit. Pakkauksen ohjeen mukaisesti valmistettuna nämä ovat rakenteeltaan aika lähellä tavallista vehnämakaronia, eikä keitinvesikään ole liisterivelliä, kunhan pastan vain lisää kunnolla kiehuvaan veteen. Väri on toki tummempi kuin tavallisessa vehnäpastassa, johtuen kuitupitoisuudesta. Makaronisalaatti on siitä helppo ruoka, että mukaan voi laittaa kasviksia ihan oman maun mukaan ja tätä voi tehdä lihalla tai ilman. Omassa variaatiossani kermaviilin annetaan maustua ennen kuin se lisätään salaatin joukkoon. Jos joku ihmettelee, miksi ohjeessa on tuoretta paprikaa vielä herne-maissi-paprika -seoksen lisäksi, niin se johtuu siitä, että kyseisessä seoksessa ei yleensä ole paprikaa kuin nimeksi.

Ohje:
1 prk kevyttä kermaviiliä
1½ tl paprikajauhetta
1/4 tl jauhettua valkopippuria
1 tl sitruunamehua
½ tl rouhittua mustapippuria
ripaus chilijauhetta

3 dl Semper kuitupitoista makaronia (keittämätön)
4 dl savukinkkukuutioita
2 maustekurkkua
1½ dl herne-maissi-paprikaa
½ tuore paprika
(suolaa)

Valmista ensin kastike maustumaan. Sekoita kermaviilin joukkoon mausteet ja sitruunamehu, laita jääkaappiin. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan suolaisessa vedessä kypsäksi. Valuta lävikössä ja huuhtele kylmällä vedellä. Kuutioi maustekurkut ja tuore paprika, sekoita pastan joukkoon. Sulata herne-maissi-paprika seos ja sekoita se ja kinkkukuutiot salaatin joukkoon. Sekoita salaattiin viimeisenä kermaviilikastike, maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...