lauantai 11. toukokuuta 2013

Gluteeniton täytekakkupohja


Teen kakkupohjani yleensä ohjeella "kaikkea saman verran". Ikävä kyllä en tullut ottaneeksi kuvia valmistuksesta, mutta jospa tuo teksti selittäisi tämän ohjeen idean. Jauhoja, munia ja sokeria käytetään siis tilavuudeltaan kaikkia saman verran, eli esimerkiksi 3 dl. Kaksi samanlaista juomalasia hoitaa hyvin mitta-astian virkaa :) 

Omalla kohdallani tämä ohje ei ole pettänyt koskaan. Halutessaan voi osan jauhoista korvata tummalla kaakaojauheella, jolloin kakkupohjasta saa tumman.


Gluteeniton peruskakkupohja:

kananmunia
sokeria

gluteenittomia korppujauhoja (vuokaan)
voita tai margariinia (vuokaan)

Tarvitset 2 samanlaista juomalasia. Riko toiseen juomalasiin haluttu määrä kananmunia. Kaada toiseen juomalasiin sokeria tilavuudeltaan sama määrä kuin toisessa lasissa on kananmunia. Kaada sokeri juomalasista vatkauskulhoon ja mittaa samaan lasiin nyt tilavuudeltaan sama määrä gluteenittomia jauhoja, kuin toisessa lasissa on kananmunia.

Kaada kananmunat sokerin joukkoon vatkauskulhoon ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot ja sekoita ne taikinaan. Voitele kakkuvuoka, leikkaa sen pohjalle sopiva pala leivinpaperia ja rasvaa myös leivinpaperin päällys (leivinpaperilla varmistetaan että kakku ei tartu vuoan pohjaan kiinni, rasva paperin alla kiinnittää paperin vuokaan niin että taikina on helppo kaataa paperin päälle). 

Korppujauhota rasvattu vuoka ja kaada taikina vuokaan (niin että vuoasta täyttyy noin 2/3 osaa).Paista 175 asteessa (paistoaika riippuu kakun koosta, suurelle kakulle noin tunti) ja kokeile kakun kypsyys tikulla. Kun taikinaa ei tartu tikkuun kakku on kypsä.

4 kananmunan kakku riittää noin 10 hengelle,
6 munan kakku noin 15 hengelle
8 munan kakku noin 20 hengelle
jne.

Huom. Kakkupohja kohoaa ilman leivinjauhetta kun muna-sokerivaahto on hyvin vatkattu, mutta mikäli kohoaminen epäilyttää, voi taikinan joukkoon lisätä hieman leivinjauhetta. 4 munan kakkuun n. ½ tl, 8 munan kakkuun 1 tl jne.

19 kommenttia:

  1. Kaunis kakku ja hyvän näköinen kakkupohja. Itsekin paljon gluteenittomia kakkuja leiponeena, pitää sanoa, että pohja on tosi upean näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän vanha uuni tuntuu jostain syystä olevan aivan täydellinen kakkupohjien ja pikkuleipien paistoon! Omalla uunilla saa aina tällaisia täydellisiä pohjia, muiden uuneilla paistaessa saa olla paljon tarkempana, että tulee hyvä.

      Poista
  2. Hyvän näköinen kakkupohja :)
    Tuleeko tuosta sellainen kiinteä kakkupohja, että jos päälle laittaa kreemiä niin ei lähde puolet kakusta mukaan? Ohje mitä olen itse käyttänyt niin kreemiä levittäessä reunoista lähtee palasia mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulla kyllä ole koskaan palasia lähtenyt kakun reunoista :) Millaisella ohjeella olet kakkupohjan tehnyt?

      Poista
  3. 4 munaa, 2dl sokeria ja 2dl jauhoja, sit viel 1,5tl leivinjauhetta. Nyt taidan kokeilla tuota sinun ohjetta, jos tulisi vähän kiinteämpää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos käytät Semperin fin mixiä, niin leivinjauhetta ei välttämättä tarvitse, kunhan kananmunat vatkaa hyvän kuohkeaksi. Jauhoseoksessa on jo mukana hieman kohotusaineita.

      Poista
  4. Ihana kun olet tehnyt näin hyvät sivut ;)
    Miehelläni todettiin vähän aikaa sitten keliakia joten nyt kalastelen hyviä leivonta ohjeita ja täältähän niitä löytyy vaikka kuinka paljon!
    Ihana kun on sinun kaltaisia ihmisiä olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tehdä harrastuksestani vähän hyödyllisemmän aikoinaan :) Tämä blogi on oma panokseni keliakiatyöhön, kun järjestötoiminta ei oikein ole koskaan innostanut.

      Poista
  5. Mitähän mahdan tehdä väärin? Muuten täydellinen kakku, mut rapsakka rapiseva kuori joka irtoaa pois leikattaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin teet mitään väärin, kakkupohjiin tulee siihen paiston aikana näkyvillä olevaan taikinan osaan melko herkästi sellaista rapeutta, sillä se osa pääsee paiston aikana hieman kuivahtamaan. Voit kokeilla paistaa kakun hieman alemmalla tasolla, tai uunista ottamisen jälkeen peittää kakkupohjan noin viideksi minuutiksi leivinliinalla ennen kakun kumoamista.

      Poista
  6. Hei, Kiitos mahtavasta sivustosta! Tuleeko kakkupohjaa kostuttaa? Ajattelin kokeilla lakka-valkosuklaatäytettä. Ensimmäistä kertaa gluteenitonta leivontaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kostuttaa. Ihan vedellä tai vesi-sokeriseoksella voi kostuttaa tai sitten vaikkapa mehulla tai spritella, ihan sen mukaan mikä vain maultaan soveltuu täytteeseen. Lakan kanssa käy myös hyvin, jos kostutusnesteeseen laittaa pienen tilkan konjakkia tai konjakkiaromia.

      Poista
  7. Hei! Kiitos kattavista ohjeista. Olen myös tehnyt tavallisimpia leivonnaisia gluteenittomana 5 vuotta. Suurimmaksi osaksi ovat onnistuneet erittäin hyvin, ainakin kaikki on syöty. Leipäni olen tehnyt itse ja käyttänyt myös tattarista ja hunajasta tehtyä taikinajuurta. Nyt pitäisi tehdä 6 -8 munan täytekakkupohja. Olen tehnyt pienenmpiä pohjia gluteenittomana tuon saman äidiltäni opitun ohjeen mukaan: lasillinen kaikkia aineita. Vehnäjauhokakkuja olen tehnyt ammattilaisen ohjeen mukaan: sokeria sekä vehnäjauhoja 70% kananmunien painosta. Nyt aion kokeilla tämän myös gluteenittomana. Saapi nähdä, onnistuuko lässähtämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, uskoisin, että onnistuu kyllä tuolla vastaavalla ohjeella myös gluteenittomana :)

      Poista
  8. Mahtuuko tämä 8 munan kakkupohja 24 cm vuokaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8 munan pohja vaatii isomman vuoan. Teen yleensä tuollaiseen 24 cm vuokaan 4 munan pohjan. Vuoan korkeuskin vaikuttaa toki, kakkutaikinaa laitetaan vuokaan niin, että vuoasta täyttyy n. 2/3.

      Poista
  9. Hei, gluteeniton leivonta on minulle vieraampaa eli eroaako Semperin ja Sunnuntain gluteenittomat jauhot toisistaan millä tavalla? Kaapissa on Sunnuntain jauhoja ja tällä viikolla täytyisi tehdä muutama kakku juhliin, enkä ehdi koeponnistamaan ohjetta. Osaatko sanoa millä tavalla kostuttaminen eroaa ns. tavallisen kakkupohjan kostuttamisesta? Täytyykö olla varovaisempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semperin Fin mix eli hieno jauhoseos on ns. luontaisesti gluteenitonta, eli siinä on raaka-aineena mm. riisiä, maissia ja perunaa. Sunnuntain vaalea jauhoseos taas tehdään gluteenittomasta vehnätärkkelyksestä. Vehnätärkkelys ei sovellu kaikille keliaakikoille eikä vilja-allergisille. Suosin itse tuota Semperin Fin mixiä juurikin siitä syystä, että se käy varmasti kaikille keliaakikoille. Periaatteessa leivonnaisten pitäisi onnistua ihan yhtä hyvin molemmista jauhoista, mutta täyttä varmuutta en pysty takaamaan, sillä en ole kokeillut ohjeita kuin sillä jauholla, mikä reseptissäkin mainitaan.

      Poista
  10. Minkälaisia korppujauhoja käytät vuuassa??

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...