Erilaiset kierrepullat ovat omia suosikkejani
täytepullista. Ne on helppoja ja nopeita tehdä, eikä isokaan pullamäärä vaadi
pitkää taikinanpyörittelyä. Täytteitä voi myös muokata ihan niin paljon kuin
mielikuvistusta vain riittää. Yksi helpoimmista ja samalla erittäin maukas
vaihtoehto ovat vaniljapullat, joihin täytteeksi tulee jauheesta valmistettavaa
vaniljakreemiä. Jos tahtoo tehdä pullat pitkän kaavan kautta, voi kreemin
keittää myös itse, mutta tässä tykkään oikaista. Vaniljakreemijauheet on
viimevuosina tullut myös tavallisten kuluttajien saataville. Esimerkiksi
Sallisen vaniljakreemijauhetta myydään lähestulkoon kaikissa isoissa marketeissa
ja joistakin kaupoista on saatavana myös Milletin vaniljakreemijauhetta, jota
testasin näissä pullissa. Milletti oli enemmän sileän kiisselimäinen, kuin
Sallinen, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä riittoisa. Pullan väliin tulevan
kreemin voi valmistaa ihan pakkauksen ohjeen mukaan, joten mitään tarkempaa
ohjetta en kreemiä varten tähän lisää. Pullataikina on sama, jota käytän
kutakuinkin kaikkiin gluteenittomiin pulliin, mutta alla vielä ohje.
Vinkki: Käytä kreemiin osana
nestemäärästä kermaa ja lorauta joukkoon lusikallinen tai pari voisulaa. Näin
saat entistä maukkaamman vaniljatäytteen. Tämän kaveriksi voi taikinan sisään
kääriä myös erilaisia marjoja.
Gluteeniton pullataikina:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
7-8 dl Semperin hienoa jauhoseosta
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia
kananmunaa voiteluun
pinnalle raesokeria
Täytteeksi: Pakkauksen ohjeen mukaisesti
valmistettua vaniljakreemiä noin 2 dl
Valmista pullataikina.
Lämmitä neste ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen
turvota hetki (2-3 minuuttia). Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma.
Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko
ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella vielä
noin 3-5 minuuttia voimakkaasti. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti
pullia. Kaulitse taikina noin sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi
levyksi. Levitä vaniljatäyte taikinan päälle ja rullaa tiiviiksi rullaksi.
Leikkaa taikinarulla noin 15 samankokoiseen palaan ja laita palat leikkauspinta
ylöspäin pellille kohoamaan. Taikinan häntä kannattaa kääntää pullan alle,
jotta pulla ei aukea kohottamisen ja paiston aikana. Anna pullien kohota
lämpimässä paikassa noin 30 minuutin ajan ja voitele ne kananmunalla, jonka
rakenne on rikottu. Ripottele pinnalle raesokeria ja paista pullia 225 asteessa
noin 20 minuutin ajan tai kunnes pullat ovat saaneet sopivan ruskean värin.
Vasemman puoleiset pullat saivat vaniljakreemin lisäksi sisäänsä omenahilloa. |