sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Omena-mantelipiiras


Moilas Gluten-Free:lta on tullut kauppoihin uutuustuotteena gluteeniton murotaikina. Testasin taikinaa ja pidin lopputuloksesta siinä määrin, että päätin herättää blogini hetkeksi eloon jälleen jakaakseni tämän helpon ja herkullisen reseptin. Tämä omenapiirakka kannattaa ehdottomasti tarjoilla lämpimänä vaniljajäätelön kera - se on kuin luotu siihen.


Omena-mantelipiiras
½ pkt Moilas Gluten-free murotaikinaa
2-4 omenaa
100 g mantelimassaa
½ dl mantelirouhetta
25 g voita
2 rkl fariinisokeria

(pari rkl perunajauhoa käsittelyyn)
 

Ota taikinapakkauksen taikinapaloista toinen ja sulata se pakkauksen ohjeen mukaan (on käyttövalmista hieman lyhemmässäkin ajassa). Vaivaa taikinapalaa kevyesti kämmenten välissä ja painele se perunajauhoa apuna käyttäen ohueksi kerrokseksi uunivuoan (halkaisija 25-28 cm) pohjalle ja reunoille. Raasta mantelimassa taikinan päälle. Kuori ja paloittele omenat, asettele viipaleet mantelimassan päälle. Ripottele piirakan päälle mantelirouhe ja fariinisokeri. Sulata voi ja sivele se omenoiden päälle pullasudilla. Käännä taikinan reunat omenoiden päälle ja painele sormin kevyt aaltokuvio reunaan. Paista uunin alatasolla 25-30 min. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kera.



Moilasen murotaikina on erittäin toimivan oloinen tuote. Pakkauksessa on kaksi taikinapalaa ja toisesta palasta tein jokin aika sitten jo hillosilmäpikkuleipiä (katso kuva blogini Instagram-tililtä).  Taikina on todella helppoa käsitellä, ei tartu tai repeile kaulinnan aikana (pieni jauhomäärä tietysti pöydälle pitää laittaa taikinan alle). Tuote on paitsi gluteeniton, myös täysin vehnätön ja maidoton. Ei sisällä myöskään kauraa. Ainakin Prismat myyvät tätä pakastetaikinaa ja hinta Prismalla oli 3,95€ / 470g pakkaus.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...