keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kantarellipiirakka


Tämän piirakan täytteesseen en käyttänyt ollenkaan juustoa, jotta sienen maku pääsisi kunnolla oikeuksiinsa.

Pohja:
125 g voita/margariinia
125 g maitorahkaa
50 g juustoraastetta

Nypi rasva ja jauhot. Sekoita joukkoon maitorahja ja juustoraaste. Kovetataikinaa hetki viileässä ja painele vuoan (halkaisija 28-30cm) pohjalle ja reunoille jauhoja apunakäyttäen.

Täyte:

1 l kantarelleja
1 isohko sipuli
2 dl kermaa
50 g kermaviiliä 
2 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria

Kuullota sipulit ja sienet pannulla, anna jäähtyä. Vatkaa kananmunista rakenne rikki ja sekoita joukkoon kerma, kermaviili ja mausteet. Levitä kantarellit piirakkapohjalle tasaisesti ja kaada munamaito päälle. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

60-vuotis täytekakku


Tämmöistä perinteistä kermakakkua oli tarjolla isän syntymäpäivillä. Koristeet kaupan hyllyltä, pursotukset vispikermaa. Täytteenä ns. diplomaattikreemi (kermavaahtoa ja vaniljakreemiä) sekä kotitekoista mansikkahilloa. 

Pohja gluteeniton 8 munan kakkupohja, johon löytyy ohje täältä.

Omenapiirakka


Pohjana helppo ja nopea piirakkapohja, jota voi käyttää muuhunkin kuin omenapiirakkaan. Sähkövatkainta ei tarvita, ainekset sekoitetaan käsin.

Ohje:

2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua voita
3 kananmunaa

Täytteeksi 2 omenaa lohkottuna, pinnalle ripaus sokeria (ja kanelia)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voisula hyvin sekoittaen ja kananmunat yksitellen (jokaisen jälkeen huolellinen sekoitus). Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lado päälle omenalohkot. Riputtele pinnalle hieman sokeria ja kanelia. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...