tiistai 28. lokakuuta 2014

Vuokaleipä Farinan täysjyväleipäjauhoseoksesta


Vuohelan herkun pakkaaman Farina-tuotemerkin täysjyväleipäjauhoseos on odottanut testaustaan jo aika kauan. Joskus kesällä tein tästä vähän turhan monimutkaisen sovelluksen testaamatta ensin perusversiota, joka menikin sitten mönkään. Nyt kuitenkin lähdin liikkeelle ihan siitä perusversiosta pienin lisäyksin ja leipä yllätti minut täysin. Pehmeä ja kuohkea sisältä, kuori rapea, eikä pääraaka-aineena oleva riisi maistu leivässä yhtään liian voimakkaasti. Plussana vielä, että tämä ei sisällä maissia, perunaa eikä soijaa, joten soveltuu erinomaisesti myös monille allergisille. Tein leivän muuten pakkauksen ohjetta noudattaen, mutta lisäsin joukkoon tattarileseitä ja Sallisen salaattimix -siemensekoitusta, jossa on siementen lisäksi myös kuivattuja karpaloita joukossa. 

Ohje:
3½ dl lämmintä vettä
25 g hiivaa
2 rkl tattarileseitä
½ dl siemeniä oman valinnan mukaan
1 rkl oliiviöljyä

Liuota hiiva veteen ja sekoita joukkoon jauhoseos. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon leseet, siemenet ja öljy. Vatkaa taikinaa sähkövatkaimella parin minuutin ajan. Taikinasta tulee melko puuromaista. Kaada taikina noin 1-1½ litran rasvattuun leipävuokaan ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Paista 200 asteessa 45 minuuttia uunin alimmalla tasolla.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Omenapiiraset




Valmistaikinasta sai helposti tehtyä muffinipellin avulla miniversioita "Mummo Ankan omenapiirakasta", eli amerikkailaistyylisestä omenapiirakasta, jossa on rasvainen taikina ja omenatäyte.

Ohje:
1 makea omena
2 rkl sokeria

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori omena, poista siemenkota ja paloittele se. Ota sulaneesta taikinasta esimerkiksi mukilla 5 pyöreää taikinapalaa ja 5 hieman pienempää palaa (esim. mukia pienemmällä juomalasilla). Laita isommat taikinapalat muffinipellin koloihin niin, että ne nousevat hieman myös kolon reunoille. Jaa omenapalat muffinipellin koloihin taikinan päälle, ripottele sokeria joukkoon. Tee pienempiin taikinapaloihin terävällä veitsellä pienet reiät keskelle ja laita palat omenapalojen päälle kanneksi. Painele kanneksi tulleet pienemmät taikinaympyrät kiinni pohjapalan reunoihin. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Sienipasteijat




Syksyn sienistä valmistuu Millefoglie-taikinan avulla helposti maistuvat pasteijat. Sienet voivat olla jo säilöttyjä tai sitten myöhään syksyllä kasvavia suppilovahveroita.

Ohje:
 ½ dl keittämätöntä puuroriisiä
3 dl silputtuja sieniä (kantarelli tai suppilovahvero)
1 pieni sipuli
10 g voita
Suolaa ja valkopippuria

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä riisi kypsäksi vedessä ja ruskista sienet ja sipuli pannulla voissa. Sekoita sienet ja riisi keskenään, mausta suolalla ja valkopippurilla (maista täytettä, että saat omaan makuusi sopivan suola- ja pippurimäärän). Leikkaa taikinalevy taikinapyörällä 6-9 neliön muotoiseen osaan (riippuen siitä, minkä kokoisia pasteijoita tahdot). Laita jäähtynyttä täytettä jokaisen taikinapalan päälle ja taita taikinan reuna täytteen päälle niin, että saat kolmioita. Painele reuna huolellisesti kiinni joko sormin tai haarukkaa apuna käyttäen. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...