keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vuohenjuusto-tomaattisnacksit


Lupailin aiemmin Facebookin puolella, että lähiaikoina tulee reseptiä valmistaikinalle. Taikinana näissä käytin Schärin Millefoglie -taikinaa, joka oli todella helppo käytettävä ja maultaan sopivan neutraali niin suolaiseen kuin makeaankin leivonnaiseen. Nämä herkkupalat maistuivat hyvin myös ei-keliaakikoille.

Ohje (n. 12 kpl):
200g vuohenjuustoa
2-3 tomaattia
Tuoretta basilikaa

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Ota taikinasta muotilla pyöreitä paloja ja aseta palat leivinpaperoidulle pellille. Leikkaa vuohenjuusto yhtä moneen viipaleeseen kuin mitä taikinapaloja on ja aseta juustoviipaleet taikinapalojen päälle. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja laita vielä viimeisenä tomaattisiivut juustosiivujen päälle. Paista 225 asteessa 12 minuuttia ja anna jäähtyä. Koristele leivonnaiset basilikalla ennen tarjoilua. 

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Banaanikakku


Pitkästä aikaa kahvikakkua. Banaanikakku on yksi omista suosikeistani, helppo tehdä ja mukavan kostea. Ohje on alunperin WSOY:n julkaisemasta Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjasta (joka on muuten julkaistu alunperin Kauppiaiden kustannus Oy:n kustantamana nimellä Kodin herkkuleivonnaiset), mutta olen muuntanut ohjeen gluteenittomaksi ja muuttanut sokerin ja kohotusaineiden määriä. Ohje on sopiva 1,75 litran vuoalle.

Ohje:

100 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2 banaania
½ dl kylmää vahvaa kahvia

Vuokaan voita ja gluteenittomia korppujauhoja tai muuta vuoan jauhottamiseen soveltuvaa

Rasvaa ja jauhota  1,75 litran kakkuvuoka. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen molempien jälkeen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, kohotusaineet ja mausteet keskenään ja kääntele seos taikinaan. Soseuta banaanit hienoksi mössöksi ja sekoita taikinaan viimeisenä kahvin kanssa. Kaada taikina rasvattuun ja jauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa noin 1 tunti, kokeile kakun kypsyys tikulla.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Savuporopiirakka


Pohja:
125 g voita/margariinia
125 g maitorahkaa
50 g juustoraastetta

Nypi rasva ja jauhot. Sekoita joukkoon maitorahka ja juustoraaste. Koveta taikinaa hetki viileässä ja painele vuoan (halkaisija 28-30cm) pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.

Täyte:

200 g ranskankermaa
2 kananmunaa
100g Edam –juustoraastetta
1½ dl ruokakermaa
1 sipuli
150 g kylmäsavupororouhetta

Hienonna sipuli. Riko kananmunista rakenne vatkaamalla niitä kevyesti. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...