maanantai 13. elokuuta 2012

Täytepitkot


Carsun blogista bongasin mainion idean gluteenittoman täytepitkon tekemiseen ja totesin tämän tavan sen verran näppäräksi, että teen kyllä pitkoja samalla tekniikalla toistekin. Taikina siis vain kaulitaan suorakaiteenmuotoiseksi levyksi, keskelle levitetään täytteet ja molemmat reunat rullataan niin, että täyte jää keskelle näkyviin.

Pullataikinan tein samalla ohjeella kuin ennenkin (ohje alla) ja täytteeksi laitoin kotitekoista mansikkahilloa ja vaniljakreemiä. Reunojen sisällä on voita ja sokeria. Kaulitsin taikinan suoraan leivinpaperilla, joten täytettyjä pitkoja ei tarvinnut edes nostella pöydältä pellille. Tämän helpompaa gluteenittoman pullan teko tuskin voi olla!

Gluteeniton pullataikina:
3 dl maitoa/vettä
½ palaa hiivaa
1 tl suolaa
 1 dl sokeria
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia. Kun olet hieronut pullat muotoonsa, anna niiden kohota noin puoli tuntia ja voitele kohonneet pullat. Paista 225 asteessa kunnes pullat saavat kauniin värin (n. 15 minuuttia).

Raparperipiiras marenkihunnulla


Piirakan pohjana on ns. torttuvuokaan (semmoisella paistettuun torttuun jää syvennys täytteelle kun tortun kumoaa vuoasta) tehty 2 munan gluteeniton sokerikakkupohja. Paistetun pohjan kumosin leivinpaperin päälle pellille ja täytteeksi laitoin sokeroidut ja kiehautetut raparperit (muistaakseni 2 vartta ja 1,5 dl sokeria), pinnalle tein marengin (3 valkuaista ja 2 dl sokeria) ja laitoin piirakan vielä uuniin siksi aikaa että marenki sai kauniin värin.

Pikkupizzat


Näissä pikkupizzoissa on päällä simppeliä tomaattikastiketta, kinkkusuikaleita ja juustoraastetta. Kätevä suolainen tarjottava kahvipöytään tai illanistujaisiin, näitä kun on helpompi syödä käsin kuin isommasta pizzasta leikattuja paloja. Ohjeen taikinamäärällä tulee noin 8-10 pikkupizzaa pohjan paksuudesta riippuen.

Gluteeniton pizzataikina:
2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
½ palaa hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita joukkoon psyllium. Anna psylliumin turvota muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon jauhot, suola ja ruokaöljy. Älä kohota taikinaa tässä vaiheessa, vaan taputtele tai kaulitse siitä jauhoja apuna käyttäen pellille pyöreitä, noin 10 cm halkaisijaltaan olevia pizzapohjia. Anna kohota noin 15 minuuttia, lisää päällä täyte ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tomaattikastikkeeseen kuullotin ensin pari murskattua valkosipulin kynttä, joiden joukkoon lisäsin purkillisen tomaattimurskaa. Maustoin basilikalla, oreganolla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Hauduttelin kastiketta sen aikaa, että liiat nesteet haihtuivat ja kastike paksuuntui hieman.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...